Klassikoita ja uusia tuulia: nämä albumit täyttävät tänä vuonna 30 vuotta

Grungen väistyminen raivasi tietä uusille genreille, kuten groove metallille, post-metallille ja melodiselle death metallille. Listasimme jo aikaisemmin 50- ja 40-vuotispäiviään juhlistavia levyjä, ja on nyt aika kurkistaa, että millainen levytarjonta vuonna 1996 oli.

1. Metallica – “Load”: 

Metallicaa syytettiin kaupallisuudesta jo vuonna 1991, kun “The Black Album” toi mukanaan pehmeämpiä sävyjä ja megahitin “Nothing Else Matters”. Viisi vuotta myöhemmin yhtye otti vieläkin rohkeamman askeleen julkaistessaan kuudennen albuminsa “Loadin”, joka sai monet thrash metallin ystävät kääntämään selkänsä yhtyeelle. Alun perin tupla-albumiksi suunniteltu “Load” esitteli uuden Metallica-logon, herätti keskustelua Andres Serranon verestä ja siemennesteestä koostuvalla kansikuvalla ja tarjosi musiikillisesti raskasta, mutta hillitympää bluesin ja southern rockin sävyttämää 90-luvun alternative-soundia. Vaikka levy jakoi mielipiteitä, se kuvasti yhtyeen halua uudistua. Tästä huolimatta moni fani kokee, ettei “Loadin” soundi ole kestänyt aikaa yhtä hyvin kuin Metallican varhaisemmat teokset.

2. Marilyn Manson – “Antichrist Superstar”: 

Jos Alice Cooper järkytti vanhempaa sukupolvea 70-luvulla, teki Marilyn Manson saman 20 vuotta myöhemmin. Mansonin roisi toinen pitkäsoitto “Antichrist Superstar” kertoo päähenkilön matkasta madosta kohti vallanhimoista Antikristusta. Tämä trilogian ensimmäinen osa on saanut inspiraationsa Andrew Lloyd Webberin musikaalista “Jesus Christ Superstarista”, ja sisältää yhden Mansonin tunnetuimmista kappaleista “The Beautiful Peoplen”. On jopa huhuttu, että Manson löi “Antichrist Superstar” -albumillaan grungelle sen kuoliniskun. 

3. Pantera – “The Great Southern Trendkill”:

Kun Marilyn Manson järkytti yleisöä shokeeraavalla industrial meiningillään ja Metallica sovitteli alternative-soundia metalliin, yritti Pantera pitää kiinni metallin perinteisestä aggressiivisuudesta. “The Great Southern Trendkill” ei kuitenkaan päätynyt samankaltaiseksi menestykseksi kuin mitä esimerkiksi “Vulgar Display of Power” tai “Cowboys from Hell” olivat. Tästä huolimatta Panteran kahdeksas pitkäsoitto tarjosi raivokkaan vastalauseen pehmenevälle metallimaailmalle. 

4. Sepultura – “Roots”:

Sepulturan kuudes pitkäsoitto toimi yhtyeen läpimurtoalbumina, mutta samalla se rikkoi Cavaleran veljesten välit. Vuonna 1996 julkaistu “Roots” on viimeinen Max Cavaleran Sepultura-albumi, eikä vokalisti-kitaristi puhunut bändiin jääneelle veljelleen rumpali Igor Cavaleralle lähes vuosikymmeneen. Musiikillisesti “Roots” tarjosi etnisemmän näkökulman metallimusiikkiin yhdistelemällä aggressiiviseen metallimöyrintään brasilialaisten alkuperäiskansojen rytmejä ja soittimia. Tämä albumi tarjosi metallimaailmalle varmasti kaikkien tunteman “Roots Bloody Rootsin”, “Attituden” ja “Ratamahattan”.

5. Sentenced – “Down”:

“Down” esitteli melodisemman Sentencedin, kun yhtyeen suunta tämän albumin kohdalla vaihtui death metallista kohti melodisempaa soundia ja itsetuhoisia sanoituksia. Tällä albumilla kuullaan myös ensimmäistä kertaa vokalistina Ville Laihialaa, joka korvasi samana vuonna lähteneen Taneli Jarvan. Tästä Sentencedin vuonna 1996 julkaistusta neljännestä studioalbumista käynnistyikin yhtyeen uran nousujohteinen kausi, joka päättyi Sentencedin hautajaisiin vuonna 2005. “Down”-albumilta ehdottomasti mainitsemisen arvoisia kappaleita ovat “Noose”, “Sun Won’t Shine” ja “I’ll Throw the First Rock”, jotka kiteyttävät albumin synkän, mutta melodisesti koukuttavan tunnelman.

6. Type O Negative – “October Rust”:

Goottimetallin uranuurtaja Type O Negative osoitti viimeistään tällä albumillaan, että heiltä löytyy varsin omanlaisensa huumorintajunsa. “October Rustin” ensimmäinen “kappale” pörinän täyteinen “Bad Ground” on nimittäin huhujen mukaan päätynyt levylle ihan vaan sen takia, että kuuntelija voi luulla stereoissa olevan jotain vikaa. Tämä jekun lisäksi yhtyeen neljäs albumi tarjosi synkkää romantiikkaa huokuvan “Love You To Deathin”, hilpeää joulumieltä välittävän “Red Water (Christmas Mourningin)” ja hitusen melankolisemman version Neil Youngin kappaleesta “Cinnamon Girl” – unohtamatta tietenkään singlelohkaisua “My Girlfriend’s Girlfriend” -kappaletta. 

7. Amorphis – “Elegy”:

Amorphiksen kolmas pitkäsoitto merkitsi uuden aikakauden alkua yhtyeen uralla. Vuonna 1996 julkaistun “Elegyn” kantta koristi death metal -logon sijasta yhtyeen sittemmin tutuksi tullut logo, ja musiikillinenkin tyyli oli kehittynyt progressiivisempaan suuntaan. Myös yhtyeen riveissä oli tapahtunut pientä muutosta, kun rumpali Jan Rechberger vaihtui Stonesta tuttuun Pekka Kasariin ja kosketinsoittaja Kasper Mårtenson Kim Rantalaan. Kuitenkin ehkä näkyvin muutos oli solisti Pasi Koskinen, joka toi puhtailla lauluillaan melodisuutta Amorphiksen musiikkiin. 

8. Stratovarius – “Episode”:

Stratovariuksen viides studioalbumi vakiinnutti yhtyeelle tutun melodisen power metal -soundin. Vuonna 1996 julkaistu “Episode” on samalla myös ensimmäinen Stratovarius-levy, jolla koskettimissa vaikuttaa Jens Johansson ja rummuissa Jörg Michael. Tältä albumilta löytyy yhtyeen klassikoita, kuten “Father Time”, “Forever” ja “Speed of Light”.

9. In Flames – “The Jester Race”:

In Flamesin riveissä alkoivat palaset loksahtaa todenteolla paikoilleen, kun kitaristien Jesper Strömbladin ja Glenn Ljungstömin, sekä basisti Johan Larssonin rinnalle liittyivät laulaja Anders Fridén ja rumpaliksi nykyään kitaristina tunnettu Björn Gelotte. Tällä kokoonpanolla In Flames äänitti toisen pitkäsoittonsa “The Jester Racen”, jota pidetään yhtenä Göteborgin melodisen death metal -soundin kulmakivenä. Albumin kantta koristaa ensimmäistä kertaa yhtyeen ikoninen Jesterhead-maskotti.

10. Cradle Of Filth – “Dusk And Her Embrace”:

Cradle Of Filthin toinen pitkäsoitto toimi yhtyeen läpimurtoalbumina. “Dusk And Her Embrace” yhdisteli saumattomasti goottiestetiikkaa sinfoniseen black metalliin, mikä houkutteli uusia kuulijoita tutustumaan yhtyeen materiaaliin. Vuonna 2016 Cradle Of Filth julkaisi “Dusk And Her Embracen” 20-vuotisjuhlan kunniaksi alkuperäisen version levystä Cacophonous Recordsin kautta. Kyseinen versio oli nauhoitettu vuonna 1995, mutta jäi julkaisematta levy-yhtiön ja yhtyeen välisen kiistan vuoksi. 

11. Cannibal Corpse – “Vile”:

Cannibal Corpsen viides pitkäsoitto oli käänteentekevä albumi yhtyeen uralla. Vuonna 1996 julkaistu “Vile” on nimittäin ensimmäinen levy, jolla solistin virkaa toimittaa legendaarinen George “Corpsegrinder” Fisher, joka korvasi Six Feet Underiin keskittyvän Chris Barnesin. Alun perin “Created To Kill” -työnimen alla työstetyn albumin osa kappaleista oli äänitetty Barnesin kanssa, mutta Barnesin erottamisen jälkeen nauhoitettiin uudelleen “Corpsegrinderin” laulamana. “Vile” on myös ensimmäinen Cannibal Corpsen albumi, joka nousi Billboardin listalle sijalle 151.

12. Dimmu Borgir – “Stormblåst”:

Dimmu Borgirin toinen pitkäsoitto “Stormblåst” on viimeinen albumi, joka on täysin vedetty norjaksi. Samalla se on myös ensimmäinen, jolla Shagrath astui päävokalistin rooliin kitaristi-taustalaulajan pestin sijaan. Vuonna 2005 “Stormblåst” äänitettiin uudelleen, mutta moni vannoo tämän alkuperäisen version nimeen.

13. Rage Against the Machine – “Evil Empire”:

Rage Against the Machinen toinen albumi jatkoi debyyttialbumin kantaaottavalla linjalla, mikä tulee esiin jo levyn nimessä. “Evil Empire” on nimetty Ronald Reaganin puheen mukaan, jossa Reagan käytti “evil empire” -termiä viitatessaan Neuvostoliittoon. “Evil Empire” oli menestys, ja Rage Against the Machine voitti “Tire Me” kappaleella Grammy-palkinnon. Tältä albumilta julkaistiin singlenä “People of the Sun”, “Down Rodeo” ja yksi yhtyeen tunnetuimmista kappaleista “Bulls on Parade”.

14. Neurosis – “Through Silver In Blood”:

Neurosiksen viides studioalbumi “Through Silver In Blood” muodostui post-metallin kulmakiveksi. Reipas 70 minuuttia kestävä teos esitteli yhtyeen massiivisen ja kokeellisen soundin, jolla on ollut vaikutusta mm. Mastodoniin, Cult of Lunaan ja Isisiin. Tältä albumilta löytyy myös yksi Neuroksiksen tunnetuimmista kappaleista “Locust Star”. 

15. Dark Funeral – “The Secrets Of Black Arts”: 

Ruotsalainen Dark Funeral esitteli jo debyyttialbumillaan yhtyeelle ominaisen soundin: kylmää ja brutaalia black metallia. “The Secrets Of Black Arts” on sittemmin noussut yhdeksi 90-luvun black metallin klassikoista. Albumi jäi samalla ainoaksi pitkäsoitoksi, jolla soittivat kitaristi Blackmoon, rumpali Equimanthron ja basisti Themgoroth. 

16. Aura Noir – “Black Thrash Attack”:

Norjalainen Aura Noir osoitti debyyttialbumillaan, kuinka upeasti 80-luvun saksalaisen thrash metallin voi yhdistää norjalaisen black metallin synkkyyteen. “Black Thrash Attack” onkin yksi blackened thrash metallin kulmakivistä. Viime vuoden Steelfestissä nimikkokappale ja “Conqueror” raikasivat oikein komeasti Hyvinkään yössä! 

17. Katatonia – “Brave Murder Day”:

Katatonia vietti hiljaiseloa koko vuoden 1995, mutta jo seuraavana vuonna yhtye aktivoitui kolmihenkisenä. Samana vuonna myös ilmestyi seuraaja yhtyeen “Dance of December Souls” -debyytille. Laulajana toiminut Jonas Renkse ei pystynyt terveysongelmien vuoksi toimittamaan örinävokaaleita, joten örinöosuudet hoiti sessiomuusikoksi pestattu Opethin Mikael Åkerfeldt. “Brave Murder Dayn” alkuperäinen painos oli livahtanut painoon masteroimattomana, mutta levyn 10-vuotisjuhlan kunniaksi Peaceville Records painatti tästä masteroidun version.

18. Michael Monroe – “Peace of Mind”:

Michael Monroen kolmas sooloalbumi “Peace of Mind” julkaistiin pian Monroen palattua takaisin Suomeen. Levy ilmestyi vuonna 1996 minkäs muunkaan kuin legendaarisen Poko Rekordsin kautta. Albumi tosin jäi ainoaksi julkaisuksi Pokon tallissa, sillä levy-yhtiön ja Monroen yhteistyö päättyi erimielisyyksiin. “Peace of Mind” sisältää myös cover-versiot MC5:n  “Kick Out the Jamsista”, The Damnedin “Machine Gun Etiquettesta” ja The Dead Boysin “Not Anymoresta”. Levyn viimeinen raita “Peace of Mind” sisältää käytännössä melua ja toimii eräänlaisena keskisormena levy-yhtiölle, joka vaati vielä kymmenennen kappaleen albumille – ja Monroehan sen toimitti.

19. Tool – Ænima: 

Toolin toinen albumi “Ænima” yhdistelee ronskia huumoria ja älykkäitä teemoja. Tästä hyvänä esimerkkinä “Stinkfist”, jota tuskin tarvitsee sen enempää avata, kun taas “Forty Six & 2” -kappale kertoo Drunvalo Melchizedekin teorioista ihmisen evoluutiosta ja ajatusta kahden uuden kromosomin aktivoitumisesta, mikä johtaisi tietoisuuden laajenemiseen. “Die Eier von Satanin” puolestaan on Marko Foxin saksankielinen litania, joka kuulostaa aivan julistukselta, mutta onkin oikeasti keksiresepti. Sanotaanko nyt näin, että “Ænima” on varsin Toolin näköinen albumi. Mitä se tarkoittaa, sen voi jokainen kuulija päätellä ihan itse. 

20. Waltari – “Yeah! Yeah! Die! Die! Death Metal Symphony in Deep C”:

Waltari järisytti “heviörmyjä” viidennellä albumillaan, joka olikin perinteisemmän metallialbumin sijaan death metal -sinfonia. “Yeah! Yeah! Die! Die! Death Metal Symphony in Deep C” on syntynyt yhteistyössä Avanti!-sinfoniaorkesterin kanssa kapellimestarina Riku Niemi. Lauluista Kärtsy Hatakan ohella vastaa Eeva-Kaarina Vilke ja Amorphiksen Tomi Koivusaari. Voisin veikata, että tämän kokonaisuuden livenä todistaminen olisi varmasti elämys!