Kuva Petri Vilén

Klassisen rockin konkari The Grammers kävi Etelä-Walesissa äänittämässä uuden levynsä

Kirjoittanut Nikki Jääsalmi - 19.8.2022

Varsinais-Suomesta käsin vaikuttava The Grammers on äänittänyt kahdeksannen albuminsa Rockfield Studioilla Etelä-Walesissa. Vuonna 1963 vanhaan hevostalliin rakennetussa studiossa on aikaisemmin levyjä tehnyt muun muassa Queen, Sepultura, HIM ja niin edelleen.

”Paikassa kuulee historian lehtien havinaa ja kaikuja menneiltä ajoilta tai ainakin itse tunnen niin. Olemme osa hienoa jatkumoa ja pyrimme olla sille kunniaksi”, kommentoi yhtyeen laulaja Hannu Vainionpää äänityspaikkaa.

The Grammers - Rockfield
Kuva Petri Vilén

Reilusta neljänkymmenen biisin kokoelmasta valikoitui kaksitoista biisiä, jotka äänitettiin. ”Kyseessä oli bändin olemassaolo, kun asioita mietittiin reilu vuosi sitten. Olemme kuitenkin olleet olemassa yli kaksikymmentä vuotta, kaikkia todennäköisyyksiä vasten, joten lopettaminen tuntui väärältä suunnalta. Hommaan piti silti saada ryhtiä. Nyt kun yhtyeen tuorein jäsen Timokin on kunnolla ’ajettu sisään’ tai oikeammin hän ajanut itsensä sisään, bändi kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Pelkästään sekin riitti syyksi jatkaa. Riittävän typerä, riittävän hullu, riittävän innostava idea, joka tuntuu kantavan hedelmää”, Vainionpää jatkaa syitä Englannissa äänittämiselle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mukana Englannissa yhtyeellä oli kuvaaja Petri Vilen, ja äänittämisen lomassa yhtye ehti kuvaamaan myös videomateriaalia musiikin tueksi. Levyn ilmestyminen ajoittuu vuodelle 2023, ja tiedossa on Vainionpään mukaan onnistunut levytys, jossa bändi on saanut taltioitua elävän energian paremmin kuin aikaisemmilla levyillä. ”Ehta rocklevy, tunnelmointia unohtamatta”, Vainionpää lupaa.

https://www.facebook.com/thegrammers

Kuvat: Petri Vilen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat