Kneel Before the Death palaa keikkalavoille uuden singlen ja musiikkivideon myötä

Järvenpääläislähtöinen modernia metallia soittava Kneel Before Death on julkaissut verkkoon singlensä ”Miserere Mei” musiikkivideon kera.

”’Miserere Mei’ syntyi muutaman vuoden hiljaiselon aikana. Halusimme hakea musiikkiimme uudenlaista ja mielenkiintoista soundia, jota olemme kaivanneet metallimaailmaan niin Suomessa kuin ulkomailla. Haimme teokseen suurta äänimaailmaa, joka kuulostaa samaan aikaan modernilta mutta kunnioittaa myös vanhemman metallimusiikin perintöä. Kappaleen sanoitukset käsittelevät ristiriitaisia ajatuksia herättäviä ja monelle kovin arkisia asioita kuten addiktiota, itseinhoa, uskontoa sekä anteeksiantoa. Kappaleen kehitykseen kaivattu viimeinen niitti saatiin miksauksessa, josta vastasi Fredrik Nordström (Dimmu Borgir, Opeth, At The Gates).”

Kommentoi julkaisua