Knotfest julkisti lisää bändejä: Lamb Of God lisätty ohjelmistoon

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 1.12.2021

Metallifanien pyhiinvaelluskohteeksi kohonneen Knotfestin vakuuttavaa musiikkiohjelmistoa täydentää yhdysvaltalainen metallijärkäle Lamb Of God. Genrensä etulinjassa jo vuosikymmeniä vaikuttaneen richmondilaisviisikon vankasta tyylitajusta todistaa yhtyeen viime vuonna julkaistu nimikkoalbumi. Edellisen kerran Lamb Of God vakuutti suomalaisyleisön järisyttävällä keikkakunnollaan kesän 2019 Provinssissa. Knotfestin perjantaipäivän artistikattaus vahvistuu myös kolmannen pitkäsoittonsa helmikuussa julkaisevalla Huora-punkyhtyeellä sekä katu-uskottavasti räppia metalliin yhdistävällä Lähiöbotoxilla.

Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvan tapahtuman itseoikeutetun pääesiintyjän Slipknotin lisäksi lauantain Knotfestissä nähdään jo julkaistujen nimien lisäksi Children Of Bodomin, Lapkon ja Disco Ensemblen ex-jäsenistä koostuva Moon Shot ja kotimaisen vaihtoehtometallin suurlupaus Stoned Statues. Tapahtuman lipunmyynti on käynnissä Lippupisteessä.

Raskaan sarjan huippunimien lisäksi Knotfest rakentuu teemaan liittyvän elämyksellisen ohjelman kautta kokonaisvaltaiseksi metallikarnevaaliksi. Festivaalilla on koettavissa mm. interaktiivinen Knotfest-museo, jossa Slipknot-fanit pääsevät kokemaan bändin yli 20-vuotista historiaa valokuva- ja merchandise-näyttelyn ja kuvausseinän kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KNOTFEST
Pe 12.8.2022 Nightwish, Lamb Of God (US), Stam1na, Lähiöbotox, Huora +lisää ohjelmaa julkistetaan myöhemmin
La 13.8.2022 Slipknot (US), Bring Me The Horizon (UK), Arch Enemy (SE), Blind Channel, Moon Shot, Stoned Statues +lisää ohjelmaa julkistetaan myöhemmin

LIPUT:
Myynnissä osoitteessa www.lippu.fi/knotfest

  • Perusliput:
    · 1pv-lippu PE tai LA – 99 EUR
    · 2pv-lippu – 149 EUR
  • Golden Circle
    · 1pv Golden Circle LA (huom. vain Slipknot-päivänä eli lauantaina) – 149 EUR
    · 2pv Golden Circle (vain Slipknot-päivänä eli lauantaina, perjantaina toimii peruslippuna) – 199 EUR
  • VIP-liput (K18)
    · 1pv-VIP PE tai LA – 249 EUR
    · 2pv-VIP PE-LA – 299 EUR

Lippujen hinnat ovat voimassa toistaiseksi.
Lisätietoja Knotfestin eri lipputyypeistä osoitteesta www.lippu.fi/knotfest.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ikäraja: Ei ikärajaa / K-18

https://knotfest.com/finland
www.sunbornlive.fi
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat