Knucklebone Oscarilta uusi albumi

Kirjoittanut Niko Kuusela - 7.3.2016

Knucklebone OscarSuomalaisen roots-musiikin kauhukakara ja psykobluesin nokkamies Knucklebone Oscar julkaisee uuden ”King of Helsinki” studioalbuminsa kuluvan kuun 18. päivä. Yhtye viettää 20-vuotista taiteilijajuhlaansa ja esittelee uutuuslevyllään viiden vuoden tauon aikana muuttuneen musiikillisen suuntauksen, jota Oscar on kuvaillut ”eniten bluesiksi sitten debyyttilevyn, vaikkei se bluesia perinteisessä mielessä olekaan.” Oscarille ominainen tulinen palo on edelleen tallella ja hän kuvaileekin uutta linjaansa seuraavasti:

”Siinä missä edellisen levyn vauhtirock-mittarit pärähtivät tappiin, King of Helsinki on oikeastaan irtiotto perinteisestä halolla päähän -keikkojen tyylistä. Ei kuitenkaan siten, että liemi olisi jotenkin laimentunut. Aikaa on vierähtänyt useampi vuosi ja tämän voi kokea myös jonkinlaiseksi comebackiksi. Vaikka eihän me mihinkään olla poistuttu tässä välissä! Ilmaisuvoima on kasvanut ja soppa muhiutunut entistä väkevämmäksi. Tämä on Knucklebone Oscar, yli 20 v, ei enää teini-ikäinen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Katso ohesta levyn nimibiisin ja ensimmäisen singlen video, jossa yhtye tanssii amerikkalaisten kasariteinileffojen tyyliin! Videon voi jakaa eri medioissa.



Knucklebone Oscar julkaisi ensimmäisen levynsä jo vuonna 1996, joten yhtye viettää 20-vuotisjuhlaansa. Yhtye on tullut tunnetuksi suoraviivaisesta ja energisestä rockista, joka on siirtynyt perinteisestä bluesista lähelle garage rock -soundia. Tulevalla levyllään bändi palaa lähemmäksi juuriaan tummansävyisen blues-ilmaisun pariin. Uuden levyn julkaisee Stupido Records.

Oscar edusti Suomea tammikuussa bluesin MM-kisoissa Memphisissä, Tennesseessä, USA:ssa toisen kokoonpanonsa White Knuckles Trion kanssa. He saivat myös Vuoden tulokas -palkinnon Finnish Blues Awards -gaalassa Helsingissä tammikuussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levynjulkaisukeikka
25.3.2016 kello 22.00 alkaen
Virgin Oil, Helsinki
Kello 22.00
Liput: € 13,50

Mukana myös
Joni Ekman & Koira
The Toxics

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat