”Kohtalaisen hapanta menoa” – arvostelussa Rain Of Terror -debyyttialbumi

 

Tampereen suunnalta päällemme kaatuva Rain Of Terror edustaa melko puhdasta thrash metalin ja hardcore punkin ristisiitosta, crossoveria. Sen raa’sta ilmaisusta on huomattava myös orastavia death metal -vaikutteita. Debyyttialbumin yhdeksän kappaleen mittainen biisikavalkaadi thrashaa ja roiskii käytännössä joko keskitempossa tai pikavaihteella. Vanhojen D.R.I.:n, C.O.C.:n, Sepulturan, Venomin ja Overkillin pitkät oppimäärät lienevät löytyneen kolmihenkisen miehistön musiikkisoitinten kestorotaatiosta.

Paikoin Rain Of Terrorin ytimekäs meininki on hyvinkin ilmavaa ja raikasta, vaikka pyörän uudelleen keksimisestä ei tässä yhteydessä kannata edes lähtökohtaisesti lähteä puhumaan. Tapio Lepistön Blackfloyd Analog studiollaan ruuvaamat soundit ovat hyvin perinteitä kunnioittavat ja 80-lukuisen thrashmaiset liioiteltuine kaikuineen ja tuplauskitaroiden pienoiseen vaihevirheineen. Myöskään paikoin tuplattujen rytmikitaroiden keskinäinen vire ei ole aina tarkin mahdollinen, mikä verottaa riffien puruvoimaa, mutta mikä toisaalta lienee osa sitä auditiivista punk-estetiikkaa. Albumin visuaalisen ulkoasun suhteen ei voi olla korostamatta, että komeista vinyylin kansista liikenee albumille pykälä plussaa.

Yhtyeen suvereeni vahvuus on häpeilemättömällä otteella leipaistut ja singotut riffit. Sen toinen vahvuus on myös Rattuksen Vellun suoristetun d-beatin jäljillä kannuttava jälkikasvu, rumpali Irdogan, joka käytännössä pitää kyseisellä julkaisulla yksin koko rytmisen paketin läjässä.

Vaikka Rain Of Terror koettaa pätkyttää metalliseostaan viimeisen päälle rankasti ja vakuuttavasti, jää se valitettavan kauas potentiaalistaan. Varsinkin kitaroiden puolivillaisesta sisään soittamisesta ja kielisoitinosuuksien, kitaristi Jimi Defcon 1:n ja basisti-laulaja Donald Fiberin keskinäisestä soittotarkkuudesta ja intensiteetistä homma jää parissa biisissä harmittavan vajaaksi. Myös Defconin vokaalimurinat vaatisivat lisää dynamiikkaa ja äänenkäytöllistä väriä ollakseen vakuuttavampia. Musiikillisesti albumin materiaali on kyllä hyvinkin genretietoista, mutta samalla keskimääräisesti valitettavan geneerisen yksiulotteista ja puisevaa. Hyviä biisiaihioita on mukana useita, mutta ideoiden loppuun saattaminen niin sävellyksellisesti, soitannollisesti kuin tuotannollisesti hakee yhtyeen debyytillä vielä paikkaansa.

Parhaiten maaliinsa osuvat A-puolelta hyvin tamppaava jakkosbiisi ”Witch Hunt” ja kipakka speed-kiskaisu ”Wasted”. B-puolen käynnistävät, erittäin perinnetietoiset hardcore punk-painotteiset, mutta kantavalla melodisuudella varustetut rypistykset ”Doomsday Clock” ja ”Fallout” nousevat niiden kanssa samalle tasolle. Kokonaisuuden päättävä yhtyeen ja albumin nimikkobiisi on myös ihan mukiinmenevä niskantaittoralli, mutta veikkaan kappaleen lähtevän liitoon ihan eri tavalla liveolosuhteissa.

Rain Of Terror pystyy esikoisellaan kohtalaiseen suoritukseen. Toimivia ja kehityskelpoisia juttuja triolla on mukana jo paljon, mutta niin on myös kierrätyskoppaan joutavia keskinkertaisuuksiakin. Seuraavalle kokonaisuudelle viimeistely ja lopputoteutus huolitellummin kuntoon, niin a’vot, jopa alkaa homma toimia ihan eri levelillä.

6½/10

Kappalelistaus:

1. ”Powerplay”
2. ”Witch Hunt”
3. ”Wasted”
4. ”Axewielding Maniac”
5. ”Dogs Of War”
6. ”Doomsday Clock”
7. ”Fallout”
8. ”Execution Anthem”
9. ”Rain Of Terror”