Kohti Graalin Astiaa, eli tarina siitä miten Æternal Requiem matkusti Texasista Lappeenrantaan
– ”Kuluneen 25 vuoden aikana on Astia-studiolla käynyt asiakkaita ympäri maailmaa. Vuosi sitten meillä kävi esimerkiksi Venäjän etäisimmästä kolkasta Vladivostokista orkesteri, joka Teksasin poikien lailla matkusti lähes 9000 kilometriä päästäkseen taltioimaan albuminsa kelanauhalle kanssani. Onhan se hurjaa ajatella, että näillä molemmilla bändeillä on yli 100 000 muuta studiota lähempänä ja silti he halusivat saapua Lappeenrantaan luokseni. Toissa syksynä meillä kävi toinenkin bändi Yhdysvalloista, joten Teksasin pojat eivät olleet ensimmäisiä. Olen kuulemma tehnyt useita Æternal Requiem -yhtyeen lempilevyjä ja he kertoivat olleensa erittäin pettyneitä edellisen albuminsa saundiin ja kun he huomasivat Astia-studion tarjoavan analogista äänitystä, he ottivat minuun yhteyttä ja muutaman sähköpostin vaihdon jälkeen sessio varattiin.” kertoo äänittäjäguru Anssi Kippo.
Ei siis ollut ihme, että Astia-studion soundit houkuttelivat amerikkalaisia. Olihan vannoutuneet Children Of Bodom -fanit lähteneet varta vasten hakemaan sitä kuuluisaa Suomi-soundia, jolla bodomitkin olivat saaneet uransa alkutaipaleen hittilevyjen soundimaailman timanttiseksi. Mikä sitten sai teksasilaisen Austin Zettnerin ostamaan lentoliput ja raahaamaan bändinsä Æternal Requiemin toiselta puolelta palloa Lappeenrantaan? Otin miehen haastatteluun ja kysyin.
”Anssi Kipon nimi luki kolmella eri Bodomien levyllä ja siitä se kuuluisa ajatus sitten lähti.”
Bodominjärven opetuslapset opintomatkalla.
Mainos päättyy
– ”Ehkäpä suurin syy sille, että tulimme äänittämään tämän levyn Suomeen johtuu siitä, että olen jo pitkään ollut aivan täysin Suomen metalliskenen pauloissa. Kaikki taisi alkaa siitä kun olin ehkä jotain 15-vuotta vanha, ja latailin kitaratunteja ja oppimateriaalia Limewiren kautta omalle kotikoneelle. Siinä samalla tuli vahingossa tutustuttua Children Of Bodomiin ja sehän oli menoa sen jälkeen.”
– ”Olen luonteeltani ehkä vähän semmoinen haaveilija, ja aloin tutkia muunmuassa missä lempilevyni oli äänitetty ja kuka ne oli tuottanut. Omia tutkimuksiani tehdessäni huomasin, että Anssi Kipon nimi luki kolmella eri Bodomien levyllä ja siitä se kuuluisa ajatus sitten lähti. Tätä uutta levyämme silmällä pitäen otin vuonna 2014 yhteyttä muutamaan tuottajaan, mukaan lukien Anssi Kippo ja Peter Tägtgren ja onnekseni Anssi vastasi. Neljä vuotta myöhemmin kun äänitykset alkoivat olla ajankohtaisia, Anssi oli löytänyt oman rakkautensa analogiseen äänittämiseen, joka taas merkitsee soundien puolesta pelkkää timanttia”, Austin kertoo.
– ”Æternal Requiem on heavy metal -bändi Texasin San Antoniosta. Bändi perustettiin jo 2012, mutta uuden kokoonpanon myötä viime vuonna olemme alkaneet tehdä tätä toden teolla. Uudet tyypit, Semir Özerkan, John Catts ja David Sanhcez ovat tehneet tästä bändistä sellaisen kuin sen kuuluu olla. En silti täysin niputtaisi meitä tuon kategorian ”heavy metal” -termin alle, sillä soundimme yhdistelee elementtejä power metallista, folk metallista, neoklassisesta musiikista ja klassisesta rockista. Olemme tämän uuden kokoonpanon kanssa saavuttaneet hullun paljon enemmän kuin koskaan aiemmin.”
Mainos päättyy
”Päivisin tehtiin töitä ja äänitettiin biisejä, ja illalla tsekkailtiin Police Squadin jaksoja.”
– ”Itse olen vokalistina erityisesti ottanut vaikutteita 69 Eyesistä, Danzigista ja Jim Morrisonista, sillä kuten heilläkin, oma ääneni menee baritonin puolelle. Ajattelin, että omaan musiikkiin olisi hienoa saada vaikutteita noista kolmesta ja saada se toimimaan metallimusiikissa”, Austin jatkaa.
– ”Matka Suomeen olikin sitten helppo. Otettiin halvat lennot San Antoniosta Helsinkiin ja siellä hypättiin junaan. Junalla Lappeenrantaan, jossa Anssi olikin meitä vastassa. Onneksi hän on aktiivisesti somessa, joten hänet oli helppo saada kiinni! Henkilönä hän on aivan mahtava työkaveri – intohimoinen, tarkka ja fokus täysin omassa työssään. Todella inspiroiva työkaveri! Studiossa todella vaativa ja kova, mutta jälkeenpäin ajateltuna emme ehkä olisi saaneet levyä valmiiksi ilman, että Anssi piiskasi meitä eteenpäin ja parempiin suorituksiin.” Austin naureskelee.
Mainos päättyy
– ”Äänityspäivät menivätkin niin, että aamu alkoi Anssin tarjoilemalla orgaanisella kahvilla ja sen jälkeen käytiin läpi hänen vinyylikokoelmiaan ja saimme perinpohjaiset vertailut analogisen, vinyylisoundin ja digitaalisen ”Spotify-soundin” välillä. Päivisin tehtiin töitä ja äänitettiin biisejä, ja illalla tsekkailtiin Police Squadin jaksoja. Me käytännössä asuttiin Astialla se 12 päivää. Siellä on sänkyjä ja tilat varattu bändien asuttavaksi. Se oli todella hyvä juttu, koska ei tarvinnut kärsiä jet-lagista ja hotelleista sen kummemmin vaan saatiin rauhassa majoittua, totutella studioon ja tehdä töitä.”
”Ensimmäinen sessio Astialla on usein pysäyttävä kokemus ja usein nauran sen olevan Anssin musiikkikoulun ensimmäinen luokka.”
Anssin musiikkikoulu.
Mainos päättyy
– ”Innokkaiden nuorien poikien kanssa työskentely on aina erittäin mukavaa. Ensimmäinen sessio Astialla on usein pysäyttävä kokemus ja usein nauran sen olevan Anssin musiikkikoulun ensimmäinen luokka. Teksasin hirmut suoriutuivat hommasta erittäin mallikkaasti ja kokivat session aikana musiikillisenkin heräämisen. En koe, että yhdysvaltalaisbändin albumin työstäminen olisi eronnut paljoa vaikkapa kotimaisten bändien sessioista. Teimme pitkää päivää ja saimme taltioitua monia hienoja tunnelmia sekä hetkiä.”
– ”Neljännesvuosisadan kokemuksella olen siirtynyt kelanauhaäänitykseen. Tietokoneäänitys ja siinä käytettävät plugarit mallintavat tosielämän studiolaitteita aivan yhtä hienosti, kuin PlayStation mallintaa moottoripyöriä ja autoja, eli ihan vielä ei taideta pystyä väittämään niiden olevan samalla viivalla. Albumilla ei ole editointia, ei rumpusämplejä eikä yhtäkään plugaria. Kaikki saundit ja soitto on tehty oikeilla laitteilla ja mielestäni albumi on erittäin rehellinen sekä aito. Siinä on sitä jotain, mikä mielestäni nykymusiikista puuttuu lähes tyystin. Rumpuraidoista voimakkaimmalla ovat tilamikrofonit, eli luonnollinen tilantuntu välittyy varmasti kuulijalle. Kitarat on vedetty putkivahvistimella ja mikrofoni on vedetty puolisen metriä kaiuttimesta poispäin, että saimme taltioitua saman saundin, mille vahvistin kuulostaa huoneessa. Ainakin parin biisin bassot saatiin purkkiin livenä rumpuäänitysten yhteydessä. Näin soitosta välittyy yhdessäsoittamisen riemu. Äänitimme kahdeksaa biisiä 9,5 päivää, miksasin albumin kahdessa päivässä ja masterointiin sisältäen vinyylimaster-nauhojen leikkaamisen partakoneenterällä kului puoli päivää. Albumi työstettiin siis alusta loppuun 12 työpäivässä”, Anssi kertoo.
– ”Levyn äänityksiin oli varattu vain 12 päivää, koska emme ihan täysin pohjattoman budjetin kanssa olleet liikkeellä. Noista päivistä piti varata kaksi päivää treeneihin sessiorumpalin Toni Paanasen kanssa”, Austin kuvailee.
”Miehen rumputyöskentely ja soundit olivat niin kovaa kamaa, että jopa hän itse suostui myöntämään että soitti aika hyvin”
Musiikin päivätyöläiset.
– ”Bändin kanssa työskentely oli oikeinkin helppoa, hyvä jätkiä ja ennakkovalmistelut ja kommunikointi valtameren yli sujui iisisti. Alkuvalmistelut kun oli tehty kunnolla, studiotyöskentely oli varsin suoraviivaista. Pari päivää treenattiin ja tehtiin esituotantoa ja kun itse äänitykset alkoi, niin tuntui, että rummut oli valmiit ennen kuin oikein kerkesi edes huomaamaan. Itse sain extra-kiksit siitä, että levy tehtiin täysin analogisesti ja nauhalle. On ihan eri meininki soittaa kun tietää, että mitään ei korjailla. Siinä paino siirtyy ikuisesta pilkun hinkkaamisesta ja editoimisesta itse soittosuoritukseen ja fiilikseen! Äänityksissä soitettiin vielä koko yhtye yhtä aikaa, klikkiä ei käytetty ja kaikkien biisien rummut äänitettiin kokonaisina ottoina. Kaikin puolin tuo oli niin sanotusti ”erikoissettiä” ja varmasti mieleen jäävä sessio!” kertoo sessiorumpalina soittanut Toni Paananen.
– ”Toni me löydettiin rumpuihin Anssin ja Enthring-bändin Tommi Kangaskortetin suosittelemana.” Tommiin Austin oli tutustunut netin kautta valmistellessaan matkaa Suomeen. ”Tonin rumpusetti oli valmiina studiolla miehen työskennellessä niin monessa juttussa sessiomuusikkona, että valinta oli oikeastaan aika itsestäänselvä. Miehen rumputyöskentely ja soundit olivat niin kovaa kamaa, että jopa hän itse suostui myöntämään että soitti aika hyvin”, Austin naureskelee.
– ”Olen vuosien varrella kerännyt erittäin asiallisen sessiomuusikko-listan ja albumilla rumpaloiva Toni Paananen on ehdottomasti lempirumpalini. Olemme tehneet lukemattoman määrän sessioita yhdessä ja Toni saa lämpimimmät suositukseni musiikin tyylilajista riippumatta. Aivan kuten Teräsbetonin ”Taivas lyö tulta” -hitillä, soitin myös tällä albumilla kosketinsoitinosuudet paria kohtaa lukuunottamatta. Pyysin bändiä tsekkaamaan YouTubesta Tonin rumpuvideoita ja he olivat samantien vakuuttuneita, että Tonin rumpalointi nostaisi heidän albuminsa vielä yhden pykälän energisemmäksi”, kehuu Anssi.
– ”Albumin nimi on ”Rise”. Se on samalla omaelämäkerrallinen teos ja samalla kutsu, tai kehoitus, jokaiselle tarttumaan itseään niskasta kiinni ja tekemään töitä omien unelmiensa ja visioidensa saavuttamiseksi. Nousemaan oman tilanteensa herroiksi. Levyn biisit muodostavat tarinan unelmien jahtaamisesta ja niiden saavuttamisesta. Levyn vika biisi ”So Far” kertookin sitten taas jos siitä, miten unelmansa saavuttanut ihminen alkaa miettiä mitä tekee seuraavaksi – mitä uusia unelmia on tavoiteltavana. Levyn ainoa biisi, joka ei noudata tätä kaavaa, on ”Succubus”, mutta se johtuu siitä, että olen aina ollut kiinnostunut paranormaaleista asioita. Ehkäpä siitä aiheesta saadaan kuulla enemmän seuraavalla levyllä”, Austin toteaa.