Koisorock ylitti kaikkien odotukset

Koisorock 2015”Rakkaus ei ole kadonnut Tikkurilasta mihinkään”, kertoo Koisorockissa vapaaehtoisena jo seitsemättä vuotta työskentelevä Janne. Osuvammin ei kai voisi tiivistää viime lauantaina Velmu ry:n vuosittain talkoovoimin järjestämän ilmaistapahtuman ystävällistä ja toiset huomioon ottavaa ilmapiiriä. ”Ihmiset olivat mukavia ja hyvissä fiiliksissä”, täsmentää t-paitoja ja levyjä tapahtumassa myynyt Piski. Lavamanagerina työskennellyt Mikko puolestaan toteaa tapahtuman olleen ”äärimmäisen onnistunut” ja viittaa kaikin puolin rauhallisissa merkeissä sujuneeseen juhlaan.

Monella tapaa yli odotusten onnistunut Koisorock keräsi tänä vuonna paikalle ennätysyleisönsä ja väkeä kerääntyi helteisessä säässä paikalle pitkin päivää aivan niityn äärilaitoja myöten. Porvoosta asti tapahtumaan saapunut Jenni hehkuttaa löytötavaraa noutaessaan, että ”ihmiset olivat niin iloisia, kaikki oltiin kaikkien kavereita ja siitä kyllä tykkäsin”. Festarikansaa hemmoteltiin helteisen sään ja hyvän seuran lisäksi edellisvuosista monipuolistuneilla yleisöalueen ruokapalveluilla sekä tietenkin myös loistavilla esiintyjillä.

Tämän vuoden Koisorockin monipuolinen artistikattaus ylitti maukkaasti sekä sukupolvi- että genrerajoja. Lavalla nähtiin yhtyeitä Vantaan Rock Academy:n valitun Division Six:n nuorista rap-rokkareista kesän aikana mainetta niittäneeseen hard rock-yhtye Shiraz Lane:n sekä monitahoista rytmimusiikkia soittaneesta Hoippu Orkesteri:sta jo 30-vuotta sitten perustettuihin hard rock-kulmakiviin, Havana Black:n ja Skin & Bones:n. Illan kliimaksina esiintyi Asa & Band, jonka energinen vuorovaikutus yleisön kanssa antoi hienolle päivälle arvoisensa päätöksen.

Teksti: Ide Miettinen

Kommentoi julkaisua