Kuva: Jenny Akita

Kokeellisen musiikin legenda Merzbow saapuu Helsinkiin tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.10.2025

Japanilainen kokeellisen musiikin pioneeri Merzbow eli Masami Akita nähdään Suomessa alkuvuodesta 2026. Yksi maailman merkittävimmistä noise-musiikin tekijöistä esiintyy Helsingin Kuudennella Linjalla 14. tammikuuta 2026.

Vuodesta 1980 lähtien musiikkia julkaissut Merzbow on ollut keskeinen hahmo japanilaisen noise-tyylisuunnan synnyssä ja vaikuttanut lukemattomiin kokeellisen musiikin artisteihin ympäri maailmaa. Akitan omaleimainen äänimaailma on saanut vaikutteita muun muassa psykedeelisestä ja progressiivisesta rockista, free jazzista sekä dadaismista ja surrealismista. Lopputulos on sääntöjä rikkova ja täysin uniikki taide, joka on haastanut kuulijoiden käsityksiä musiikista jo yli neljän vuosikymmenen ajan.

Merzbow ei ole pelkästään artisti vaan myös eläinoikeusaktivisti, ja hänen eettiset arvonsa näkyvät myös hänen taiteessaan. Esiintyjänä hän on yllättävä, arvaamaton ja intensiivinen – hänen konserttinsa rakentuvat kokeellisuudelle, improvisaatiolle ja vahvalle läsnäololle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kyseessä on Merzbow’n ainoa esiintyminen Suomessa.

Merzbow Suomi 2026

14.01.2026 – Helsinki, Kuudes Linja

Liput: Tiketti

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy