”Koko universumin pila” – arvostelussa Jyrki ”Spider” Hämäläisen kirjoittama ”Killing Joke – Are You Receiving?”

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 10.6.2021

Torilla tavataan! Nimittäin Porvoon tai ennemminkin Lontoon Notting Hillin toriaukiolla.

Porvoolaislähtöinen vapaa toimittaja, joillekin aiemmin Seiska-lehden toimittajaosastoltakin tuttu Jyrki ”Spider” Hämäläinen on sananmukaisesti kirjoittanut pienen määrän niin kotimaista kuin kansainvälistä vaihtoehtomusiikkihistoriaa. Hän on koonnut ja toimittanut lontoolaisen post-punk / industrial -legenda Killing Jokesta ensimmäisen kirjoitetun biografian.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aikoinaan 2004 Leedsin yliopistoon media- ja populaarikulttuurialan tutkintoa opiskelemaan lähtenyt Hämäläinen päättyi opintojensa päätteeksi toimittamaan brittiläistä Vive Le Rock -musiikkilehteä. Vuonna 2012 Hämäläisen ensimmäinen kansikuvajuttu julkaistiin kyseisessä mediassa. Jutun aiheena oli kukas muukaan kuin Killing Joken keulahahmo Jeremy ”Jaz” Coleman. Noina aikoina Hämäläiselle alkoi kypsyä ajatus lähteä kasaamaan kansien väliin kattavampaa tarinaa suosikkiyhtyeensä taipaleesta. Mainittava on myös, että Hämäläinen kuuluu lisäksi Killing Joken uskollisen Gatherers -faniklubin aktiivijäseniin.

Brittiläisen New Haven Publishingin loppuvuodesta 2020 julkaisema biografia on hieman yli 200-sivuinen teos. Varsinaisesti se ei perin juurin pengo eikä kolua yhtyeen jäsenistön syntejä, aivoituksia eikä saloja, vaan tarjoaa kompaktissa ja helposti luettavan informatiivisessa paketissa Killing Joken uran vaihe vaiheelta aina Ladbrook Groven punk-ahjoista ensisinglejen ja -EP:n kautta albumi albumilta kohti suuruutta ja mainetta erääksi maailman merkittävimmäksi kulttibändiksi.

”Are You Receiving?” kuvaa sieltä täältä väläyksenomaisesti maailman näkemyksellisimpien post-punk-, vaihtoehtorock- ja metallisuuruuksien innoittajaksi nousseen lontoolaisnelikon matkaa aina 1970-luvun lopun Lontoon katujen varsilta maineeseen, hulluuden, tietoisuuden ja mystiikan syövereihin. Yhtyeen jäsenistä kirjan sivuilla  pääsevät parhaiten ääneen alkuperäisbasisti, mm. Verven läpilyöntihittialbumi ”Urban Hymnsin” tuottanut äänivelho Martin ”Youth” Glover sekä alkuperäisrumpali ”Big” Paul Ferguson. Eritoten Youth pääsee avaamaan tuottajan näkökulmaansa ja näkemyksiään yhtyeen edesottamuksista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Puheenvuoron saavat myös yhtyeen väliaikaiset jäsenet, yhtyettä alusta asti seuranneet musiikkijournalistit, äänittäjät, lakimiesosaston edustajat, levy-yhtiömogulit ja muuten vaan yhtyeen touhuja läheltä seuranneet muusikot ja henkilöt.

Kirjan alkupää kattaa perustavanlaatuisen informatiivisesti yhtyeen perustamisvaiheet, alkutaipaleen läntisen Lontoon vallatuilta taloilta ensimmäisen EP:n kautta debyyttilevyn aiheuttamaan kansainväliseen kuohuntaan, ja 1980-luvun vaihtelevien urakäänteiden myötä, hajoamisten, miehistönvaihdosten, oikeusjuttujen ja kriisien kautta 1990-luvun klassikkojen eksoottisiin tuotantokuvioihin. Viimeksi mainituista esille nostettakoon huikea klassikkoalbumi ”Pandemonium” (1994), jonka äänityssessioissa parin biisin lauluraidat Jazin oli pakko päästä purkittamaan Gizan pyramidin uumenissa Egyptissä. Biografian juonen purevuus oikeastaan lisääntyy loppua kohti, ja yhtyeen toisen hajoamisen myötä Hämäläinen kuljettaa tarinaa entistä mielenkiintoisemmin. Tämä ei sikäli ole ihme, koska kirjailija on itsekin tunnustanut olevansa uuden vuosituhannen myötä koittaneen Killing Joken metallisemman renessanssin myötä yhtyeen tekemisiin hullaantunut fani. Pääosin yhtyeen henkilöhahmojen toimintaa kuvataan sivustaseuraajien näkökulmasta.

Kirjan mielenkiintoisimmat vaiheet koetaan aivan loppumetreillä. Pylon-albumin (2015) syntyprosessia kuvaavassa luvussa Jaz Coleman pääsee ensi kertaa kunnolla höyryämään ja avaamaan omia geopoliittisia, sosioekonomisia ja eettisiä näkemyksiään tuhon partaalle tuhatta ja sataa keulivasta länsimaisesta yhteiskuntajärjestelmästä. Jälkikäteen, kirjan luettuaan allekirjoittaneelle tuli fiilis, että kunpa kirjan joka kappaleessa olisi ollut yhtä rullaavaa ja mukaansatempaavasti jäsenneltyä tekstiä.

Suurimpina puutteena kirjan annin suhteen on mainittava yhtyeen pääasiallisen luovan voiman; kitaristi Geordie Walkerin ja vokalisti Colemanin varsinaisten kirjaa varten tehtyjen syvähaastatteluosuuksien puute. Myös kunkin Killing Joke –albumin aikaisia edesottamuksia kuvaavissa luvuissa, kunkin albumin kappaleiden ja singlejen tuotantotietojen pedanttinomainen luettelointi tekee lukukokemuksesta hieman jäykän. – Pitkän linjan KJ – diggarille ja itseasiassa joka Googlen käytön hallitsevalle yksilölle albumidetaljien säännönmukainen tekstiin sisällyttäminen tuntuu kirjassa varsin tarpeettomalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Myös avainhenkilöiden välisten jännitteiden, yhtyeen taiteellisen vaikutekirjon ja luomisprosessien kuvaaminen jää pitkälti pintapuolisten haastattelupätkien ja musiikkilehtien tekstimuotoon editoitujen lainausten myötä nopeasti ohi vilahteleviksi analyyttisiksi tyngiksi. Minkä tahansa menestyksekkään tusinabändin biografiassa kyseinen pintapuolisempi ja enemmän teosdetaljeihin keskittyvä kirjoitustyyli olisi todennäköisesti kattanut kuvattavistaan kaiken olennaisen. Kuitenkin, kun kyseessä on Killing Joke: ainutlaatuisten luovien kaistapäiden alati nerouden ja hulluuden rajalla keikkuva, äärimmäisen tiedostava taidepunk-pioneeri, jättää kirjan pikavauhtia neljä vuosikymmentä harppova kerrontatyyli valitettavan monessa kohtaa toivomisen varaa. Ennen kaikkea se huutaa syväluotaavampaa otetta haastatteluihin, heittäytymistä syvemmälle yhtyeen toiminnan motiiveihin, syy-seuraus-suhteisiin, henkilöhahmojen saloihin ja ennen kaikkea taiteellisten nyanssien avaamista. Tahatonta tai tarkoitettua, myös itse Killing Joken innovatiivinen rooli maailman musiikkikartalla ja sen merkityksen kiteyttäminen jätetään kirjassa pitkälti lukijan oman päättelykyvyn varaan. Koska kirjan kerrontatyyli on pikkutarkkaa, tarinan kuljettaminen onnistuu siitä huolimatta etenemään yllättävänkin loogisesti ja ontumatta. Hämäläisen englanninkielen käyttö suomalaiseksi kirjailijaksi on myöskin sangen notkeaa. Tästä irtoaa ekstra-pojot.

On helppoa kuvitella, että Hämäläisen teos on hyvin ja tarkasti laadittu, yleispätevä lyhyen oppimäärän teos Killing Joken tarinasta, mutta tilausta vähintään puolet laajemmalle, pitkän oppimäärän teokselle kyseisestä mestariyhtyeestä myös varmasti olisi.

8-/10