Kokopääkipsi ei stoppaa edes poikkeustilassa – uusi sinkku kuunneltavissa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 29.3.2020

Kokopääkipsi koostuu kolmesta tekijästä. Jack-Henry Jr. vastaa säveltämispuolesta ja häntä kuullaan myös mikrofonin varressa. Ryhmän päävokalistina toimii Jussi Vainikainen, joka tunnetaan hip hop-piireissä artistinimellä Pono. Bändin kolmas jäsen Janne Mäkinen aka. Lazy-Jay hoitaa bändissä levysoitinhommat ja toimii eräänlaisena henkisenä johtajana.

”Tähän nopeatempoiseen kappaleeseen oli luonnollista yhdistää vauhdikasta kehitystä kuvaava tarina. Maailma on mennyt eteenpäin sitä vauhtia, että kyydissä pysymiseen ei riitä turvavyöt. Some yhdistää ja repii hajalleen meitä samaan aikaan. Juoksemme intohimojen perässä jo siihen malliin, että normaali arki tuntuu mahdottomalta.

Nyt tämä pelottava ja ahdistava pandemia on lyönyt hieman stoppia tälle kehitykselle ja saanut jopa osittain ilmatilan hiljenemään lentoliikenteestä. Tämä musta joutsen on ikävällä tavalla näyttänyt, kuinka haavoittuvaista kaikki on. Nyt meillä, jotka mahdollisesti selviämme tästä helpommalla, on mahdollisuus miettiä suhtautumistamme elämään, maailmaan ja sen kohtaamiseen, sillä olemme saaneet siihen varmasti uuden perspektiivin. Niiden kelojen ympärillä pyörii tämä kyseinen sinkkulohkaisukin. Koko bändin puolesta toivomme, että pysytte terveinä ja jaksamista kaikille tämän ikävän tilanteen keskellä. Kaikesta huolimatta koittakaamme nauttia keväästä!”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kokopääkipsi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy