Koleaa sadetta ja erikoiskeikkojen alku – Ilosaarirockin 1. päivä
Ilosaarirockin ensimmäinen päivä käynnistyi allekirjoittaneella Swallow the Sunin keikan merkeissä. Perjantain myöhäinen iltapäivä ei ollut paras mahdollinen ajankohta yhtyeen esiintymiselle, sillä Tähtiteltan tarjoamasta sateensuojasta huolimatta yleisöä oli paikalla melko väljästi ja moni myöhemmin samalla lavalla soittanut raskaan musiikin orkesteri sai huomattavasti runsaslukuisemman vastaanoton. Tästä huolimatta Swallow the Sun soitti kappaleensa läpi intensiteetillä, joka loi vahvan melankolisen tunnelman aina teltan perukoille asti. Katoksen hämärissä myös yhtyettä tukenut valaistus pääsi oikeuksiinsa. (Heidi Mikkonen)
Ville Valo & Agents. Kun julkaisimme syksyllä 2018 uutisen, jossa kerroimme tästä epäpyhästä liitosta, mieleni valtasi hämmennys. Juuri HIMin haudanneen Valon ja kitaristi Esa Pulliaisen luotsaama perinteinen rautalankabändi. Mitä ihmettä, miksi ja mitähän tästäkin sitten seuraa? Näitä vähän mietin. Kuullessani kokoonpanon ensimmäisen singlen ”Orpolapsi kiurun” aloin vähitellen aavistella, mitä taustalla oli. Epäpyhä muuttui neutraaliksi optimismiksi. Juuri nyt epäpyhästä on tullut paaviakin pyhempi, ja odotan heiltä lisää uutta musiikkia. Miksi näin? Luodaan katse Ilosaarirockin keikkaan, jossa Ville Valo & Agents oli päälavan toinen esiintyjä.
Kokoonpano aloitti osuutensa kauniin akustisesti parilla vedolla, joten maestro Valo tuli mukaan vasta toisen laulun jälkeen. Taktiikkaa, Valon oikuttelua vai normaalia setintekoa? En tiedä, mutta alku oli Valon poissaolosta huolimatta rauhallisen toimiva. Ei mikään hengennostatus, tosin sitä en odottanutkaan. Ville Valo on kiinnostava hahmo: pukeutuu päin helvettiä ja laulaa kuin jumala. Aivan karmean valtavat pahoittelut kaikille Valon tyylistä pitäneille, mutta puvuntakki ei vain sovi yhteen pipon ja hupparin kanssa. ”Ikkunaprinsessan” edettyä kertosäkeeseen mieleni avautui. Ensimmäistä kertaa kuulin Ville Valon laulavan livenä. En siis tiedä, kuinka hyvä hän oli HIMin kanssa, mutta nyt… Suorastaan maagisella tavalla hän pudotteli säveliä kohdalleen. Rennosti, ilman paineita, aivan kuin olisi ollut Ilosaaren päälavan sijaan jossain kaveriporukan kännisessä nuotioillassa vailla paineita suorittaa. Rauli ”Badding” Somerjoen ajan suurimpia hittejä oli ”Tähdet tähdet”, ja Valon upea tulkinta aiheutti heti niitä kuuluisia kylmiä väreitä. Kappale on klassinen osoitus kauniista suomalaisesta melankoliasta, jossa toivotaan kuolemaa, muttei kuitenkaan ylitetä viimeistä askelmaa. Agentsin suurista hiteistä kuultiin muun muassa ”Illan varjoon himmeään” ja ”Paratiisi”, joka oli näistä se mieleenpainuvin, kiitos lapsuusmuistojen ja Valon uskomattoman tulkinnan. Herrajumala Valo veti hittejä paremmin kuin itse Badding… Upea keikka kaiken kaikkiaan! (Markus Raatikainen)
Mainos päättyy
Jos Swallow the Sun sai alkuillasta kohtalaisen lämpimän vastaanoton Tähtiteltassa, oli myöhemmin samaisella lavalla Ilosaarirockin ensiesiintymisensä suorittaneen Architectsin keikalla jo kuuma. Brittiläistä metalcore-pumppua taputettiin lavalle jo varttia ennen soittoaikaa ja yleisö oli läpi keikan kerrassaan pähkinöinä. Ei ihme, sillä bändi on keikkaillut Suomessa viimeksi useita vuosia sitten. Yhtye esiintyi lavalle pystytettyjen korokkeiden päällä, mikä oli erinomainen ratkaisu näkyvyyden kannalta. Edes parin kappaleen jälkeen ilmaantuneet tekniset ongelmat eivät pilanneet innostunutta tunnelmaa, vaan pitti pyöri ongelmien ratkettua kenties entistäkin vauhdikkaammin. (Heidi Mikkonen)
Architects oli ainakin allekirjoittaneelle yksi tämänvuotisen Ilosaarirockin kovimpia yllättäjiä. Nopeatempoiset ja intensiiviset kappaleet toimivat festivaaleilla loistavasti, ja vokalisti Sam Carter hallitsi pätevästi niin puhtaan laulun, puolihuudon kuin örinänkin. Carterille täytyy nostaa hattua myös hänen taidostaan puhutella yleisöä välispiikeissään: konsertin loppupuolella mies lausui kauniita sanoja musiikin yhdistävästä voimasta ja kiitti niitäkin paikalle saapuneita, jotka eivät kenties koskaan aiemmin olleet kuulleet laulajan ääntelehtivän ”kuin jokin hirviö”. Myöhemmin Carter avautui kauheasta edellispäivästään ja muistutti, ettei kukaan masennuksesta ja ahdistuksesta kärsivä ole tuskansa kanssa yksin. Puheista sekä koko yhtyeen esiintymisestä välittyi aseistariisuvan nöyrä asenne musiikin esittämistä ja yleisöä kohtaan, mikä nostaa omissa silmissäni Architectsin pisteitä valtavasti. (Heidi Mikkonen)
Harmi, etten voi Architectsista sanoa samaa. Kun Carter malttoi laulaa puhtaasti, hän kuulosti upealta. Sen sijaan puolihuuto ja örinä olivat karseaa kuultavaa. Kestin minuutin kahteen otteeseen. Valitettavaa, sillä muut elementit, muun muassa menevyys, kitara ja tietynlainen aggressiivisuus, olivat kunnossa bändin musiikissa. (Markus Raatikainen)
Mainos päättyy
Viikate juhlisti kymmenen vuotta sitten ilmestyneen ”Kuu kaakon yllä” -menestyslevynsä pyöreitä vuosia soittamalla erikoiskeikan Meteli-teltassa. Yleisöä oli paikalla tiiviisti (humalaisten keski-ikäisten tönittäväksi joutuneen toimittajan mielestä hieman liiankin tiiviisti), ja tunnelma oli korkealla. Itse levyn kappaleiden lisäksi kuultiin lisänumeroina vuonna 2009 ilmestynyt ”Tanssi” sekä uudempaa tuotantoa edustava ”Mies joka nolasi Kouvolan”, jolle soisi paikan useammassakin sitsilauluvihossa. Yhtye tuntui nauttivan esiintymisestä suuresti, etenkin, kun yleisön keskelle ilmaantui keikan loppupuolella ihka oikea moshpit, Kaarle Viikatteen mukaan ensimmäinen bändin keikoilla koskaan nähty. Itseoikeutetusti viimeisenä kuultu juhlalevyn nimikappale kajahti Ilosaarirockin illassa komeasti yhteislauluna – tämä keikka muistetaan vielä pitkään. (Heidi Mikkonen)
Perjantai-illan päätti Soundi-lavalla esiintynyt Wheel, joka keräsi sateesta huolimatta varsin mukavan määrän yleisöä. Kimuranttia progemetallia ja pitkiä kappaleita esittänyt yhtye ei tehnyt allekirjoittaneeseen erityisempää vaikutusta, joskaan ei myöskään jättänyt valittamisen aihetta. (Heidi Mikkonen)
Yhdyn täysin kollegani määrittelyyn Wheelin musiikillisesta tyylistä. Pienenä erotuksena se, että minulle uusi tulokas upposi mainiosti. Jätkät osasivat soittaa ja heillä oli fiilis messissä. Lavan upgreidausta odotellen, jos hyviä levyjä ilmestyy, sillä livemeiningistä se ei jää kiinni. Bändi muisti myös kiitellä yleisöään, joka sateesta huolimatta kuunteli keikkaa. Kyseessä oli perjantain uusi tuttavuus ja minulle yksi koko Ilosaarirockin positiivisimmista yllätyksistä. (Markus Raatikainen)
Ilosaarirockin perjantai tarjosi siis runsaasti uutta ja yllättävää. Koleasta säästä huolimatta henkinen olotila oli varsin lämpöinen, olivathan musiikki ja tunnelma parhaimmillaan todella laadukkaita. Aina on positiivista löytää uusia kovia nimiä, joihin perjantain osalta menee minulla Wheel. Huomenna sitten päivä nro. 2!
Mainos päättyy
Kirjoittajat: Heidi Mikkonen ja Markus Raatikainen
Kuvaaja: Juuso-Valtteri Kivimäki
Mainos päättyy