Koljosen Tiekiista – K.A.A.K.K.O.

Fakta-punkyhtye Koljosen Tiekiistan kolmas studioalbumi julkaistiin helmikuussa Ranka Kustannuksen kautta, ja nyt on aika yrittää ottaa selvää, mistä on kyse. Viikatteen ja eritoten Kaarle Viikatteen juttujen fanina on melkeinpä pakko ottaa haltuun tämä humoristinen sivuprojekti. Kappaleiden sanoitukset perustuvat 80-luvulla suosittuun Fakta Homma tv-sarjaan, johon en itse ole sen syvemmin perehtynyt. Tietämys kyseisestä sarjasta tuskin onkaan tarpeen, kun punkkia soitetaan.

Kuolleiden Intiaanien meiningeissä levyn jokaisesta kappaleesta on tehty musiikkivideo, joista muodostuu yhtenäinen tarina. Kieli poskella väännettyä perseilyä on mukava seurata. Kasarille kumartava soitanta on nopeaa, ja studiolaatu häiritsevän hyvää tämäntyyliseen musiikkiin. Kahteenkymmeneen minuuttiin mahtuu 13 kappaletta. Päällimmäisenä mieleen jäävät vauhtirallit “Silmä harittaa” sekä “Pää on epätasainen”. Edellisiin albumeihin verrattuna musiikillista puolta on ehkä mietitty yhden jallupullon verran pidemmälle, ja laulukin kulkee nätisti.

“IIII K.A.A.K.K.O.” on tähän mennessä bändin yhtenäisin teos. Asiat on tällä kertaa mietitty loppuun asti. Jos tällä linjalla jatketaan, seuraavat levyt ovat erittäin tervetulleita.

8/10

Kappalelista:
1. Ei siis Heka
2. Veke on aina Veke
3. Mat-ka-ra-tok-si
4. Hyvää päivää, konemestari
5. Silmä harittaa
6. Kiristäjä-Pirre
7. Molotovin Cocktail
8. Ei pumppu kestä
9. Senkin henttu
10. Rissa hollilla
11. Heimoasu
12. Pää on epätasainen
13. Ballad of Aulis Kaakko

https://www.facebook.com/koljosentiekiista

Kirjoittanut: Ville Kangasniemi

Kommentoi julkaisua