”Kolme tuntematonta seppää” – Klassikkoarvostelussa Kotiteollisuuden 20-vuotias ”Tomusta ja tuhkasta”

Lappeenrannan voimatrion, Kotiteollisuuden ”Tomusta ja tuhkasta” julkaistiin lokakuussa 2000. Kysessä on pelkän Kotiteollisuus -nimen alla yhtyeen kolmas albumi. Neljäs, jos Hullu Ukko ja Kotiteollisuus -yhtyeen omaa nimeä kantava debyyttialbumi (1996) lasketaan mukaan.

Moukarimaisilla riffeillä alleen lananneen ”Aamen” -(1998) ja synkkääkin synkeämmin louhineen ”Eevan Perintö” (1999) -albumin jälkeen yhtye omaksui tuottaja-äänittäjänsä Mikko Karmilan johdolla entistä vahvemmin konesamplejen käytön osana kappaleitaan. Kitaristi-laulaja Jouni Hynysen raadollista symboliikkaa vilisevä lyyrinen puoli antoi albumilla aiemmasta enemmän tilaa hirtehiselle humoristisuudelle, jopa itseironialle ja avasi sen kautta myös entistä arempia miehisiä tuntemuksia.

Albumin avaavan singlebiisin ”Jos sanon” suoraa rokkaava kertosäe ja suoraan sanottu kertosäe kertovat itsepäisyyden turmiollisuudesta, omaa häntäänsä syövästä käärmeestä. ”Jos sanon et taivas on musta, se on niin musta kuin tahdon sen olevan ja jos sanon et maailma ei pyöri, se ei silloin pyöri, jumalauta. Suustani syljen tätä totuutta, saan sen maistumaan puulta ja suultani luetaan taas ihmisten historiaa.”

Singlestä tuli yhtyeen ensimmäinen laajempaa radiosoittoa osakseen saanut, jos ei hitti, niin ainakin indie-hitti. Kappale valittiin albumin ilmestymisvuonna Rumban äänestyksessä vuoden biisiksi. ”Virret soi” ja ”Graniitti” noudattivat puolestaan enemmän ”Aamen” -albumin reikäpäistä ja armottomasti groovaavaa lekarock-meininkiä. Kotiteollisuuden aivan ensimmäisiä todellisia ja toimivimpia pop-mausteisia kappaleita on albumilta löytyvä ”Kädessäni”. Biisistä löytyy yhtäältä post-punk-tyyppistä synkkää, pelkistettyä kolkkoutta ja toisaalta erinomaisen onnistunut, yhtyeen lajissaan ensimmäinen radioystävällinen kertosäe onnistuneine väliosineen. Hynysen lyriikoissaan viljelemä kuvaus ihmiskunnan mädännäisyydestä ja hengiltä kuristavan elämän päättymisestä; kauniin lopun tuovasta tyyneydestä ja helpotuksesta toimii ja viehättää. Helmetistä ja CMX:stä muistuttavaa, duurissa kulkevaa, raskasta katkoriffirytmistä taontaa tarjoileva ”Itkussa” on puolestaan albumin kokeellisempaa metallista osastoa. Biisi kulkee duurissa vaihtoehtometallimausteita hyödyntäen, mutta iskee kertosäkeessä polyrytmisellä, punkisti räimityllä katarttisella purkauksellaan. Päälle Hynynen ärjyy ehkä albumin kipeimmät vokaalisuorituksensa: ”Nauraa… nauraa perkele itkussa. Naulaa… Naulaa sen pilkkakirveet itkussa.”

”Enkelin” konesäksätyksien tukema, nousevalla sointukierrolla avokielin räimitty kitarariffi on luonteeltaan puhtaasti ”Pandemoniumin” aikaisen Killing Joken inspiroimaa paukutusta, jonka vastapainona toimii maukas, Hynysen ja Sinkkosen aiemmalle yhtyeelle Pronssiselle Pokaalille ja Ismo Alangolle velkaa oleva säkeistömelodia. Albumin nimeen juontava kappaleen kertosäe on Kotiteollisuuden ensimmäisiä stadionkertosäkeitä. Vanhan liiton KT-diggarille kyseessä oli ensimmäinen merkki yhtyeen selkeästi kaupallisemman soundin tavoittelemisesta, mikä tuolloin tuntui suoranaiselta väljähtymiseltä.

Osuvan ironisesti perisuomalaisesta periksiantamattomuudesta kertovaksi kertosäkeeksi mukana tuntui jo 20 vuotta sitten olevan ihan liikaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos lipuvaa, Don Huonoista muistuttavaa sovinnaisuutta ja hissimusiikkimaisuutta. Näin jälkikäteen kuunneltuna biisi ei kuitenkaan ole huono. Ainoastaan musiikilliseen porttiteoriaan täydellisesti istuva biisi metalisesta undergroundista iskelmärockin puolelle valahtaneesta mentaliteetista tehdä musiikkia. Klaustrofobisia tunnelmia, painostavan kummallisia sävelkulkuja ja miehisiä epävarmuuden tuntoja pinnalle tuova ”Kirjoittamaton” palaa puolestaan ”Eevan perinnön” ahdistavan houkuttaville sydänmaille. Kappale tiivistyy jumalattoman ärhäkkään hardcore-pitoiseen kertosäkeeseen. ”Vihattu” on albumin ehdottomasti kovimpia biisejä. Biisissä on Motörheadin ”Orgasmatronin” uhkaavuuskertoimia tavoittava säkeistö. Hynysen puoliksi kuiskaten karjalaista kansanmusiikkia mallintava säkeistön laulumelodia viekoittelee, ennen räjähtämistään laavamaiseen kertosäkeeseen; vastustamattoman raskaasti groovaavaan ja tarttuvan metallisen valssirytmin vietäväksi.

”Vihattu – uskon Jumalan vihaan… vitsauksillaan heittelee meitä, vihaa meitä perkeleitä.” 

On vinhaa ajatella, että kyseinen levy ilmestyi noin vuotta aiemmin 11.9.2001 ”enteellisesti” ilmestynyttä Slayerin ”God Hates Us Allia”. Ja kyllä. Näinä aikoina Kotiteollisuuden ankaruuskerroin ei ollut mitenkään heikompi noihin maailman isoihin metallinimiin verrattuna. Olihan sointinsa raskauskertoimeltaan ihan samaa luokkaa. Biiseissään oli tuolloin myös kulmikkuutta ja vaaran tuntua. Tuolloin jopa ajatteli, että nämä Lappeenrannan ukot ovat täällä junttilassa jossakin määrin aikaansa edellä, ja suodattavat musiikkinsa uusia, julmia tuulia varsin kansainvälisen mallin vaihtoehtometallin innoittamana.

”Tomusta ja tuhkasta” -albumin todellisen suuruuden näyttävät kuitenkin sen loppupuoliskon painostavan hitaat ja hyytävillä tunnelmilla varustellut, suomalaisen vaihtoehtorockin mankelin läpi veivatut Laibach– ja doom metal-vaikutteiset kappaleet. Munkkikuoroteosmaista melodisuutta sisältävä ”Rautaportti” on biisinä perkeleellisen jylhä, vaikkakin potentiaalisesta parhaastaan aavistuksen ylitempolla soitettu. Hieman hitaampana versiona kappaleesta olisi saanut vieläkin hyytävämmän. ”Ruumiinlaulaja” pesee puolestaan edellisen potenssiin kolme. Mukana on entistä enemmän goottimetallin piirteitä Fields Of The Nephilim -tyyppisine, massiivisine kosketinhuntuineen. Biisin tekstissä on lopun alun tunnetta, elämän lopullisuuden tyyntä toteamista hyytävän melodisine kertosäkeineen. Mukana on mielestäni yhdet Hynysen hienoimmista kirjoittamistaan säkeistöriveistä.

”Muutaman metrin syvyydessä on aikaa miettiä, mitä tuli sanottua, mitä tuli tehtyä. Kun kurkusta puskee koiranputkea, kukkasia, se lienee kauneinta mitä jää jäljelle minusta… Juhlat on juhlittu, laulut laulettu, maljoja kilistelty, päälle naurettu. Ja nyt kun koettaa löytää kurimuksesta ihmistä, löytyykö sitä? Kysyn: Löytyykö sitä?   

Lisäksi biisin komea ja vapauttavan tunteikas, slaavilaista melodisuutta parhaimmillaan tihkuva outro toimii elävässä ruumiissa kuin muinaisen karjalaisen henkiparantajan loitsu konsanaan.

Albumin lopusta, piiloraitana löytyvää biisiä ”Selkä taittuu” ei mainita levyn kansiteksteissä ollenkaan. Kyseessä on konesamplejen, säksätysten ja maaniseksi kaijutetun särökitaran feedback-äänen hypnoottisesti sisään ajama, vinksahtaneen gootahtava industrialkappale. Helvetin hyvä sellainen. Kappaleen teksti kertoo masentuneen aikuisen silmin lakonisesti tehdyn lapsuuden maalaismaiseman kuvauksen autioituneesta, maalaistalon pihapiiristä. Kertosäkeen hokema: ”Kuun kajo jäätynyt seinän pintaan” tuo edelleen, näiden vuosikymmenten jälkeen kylmät väreet selkäpiihin. Ensinnäkään, allekirjoittanut ei ole koskaan ymmärtänyt, miksi näin perkeleen kova veto ymmärretään jättää levyn nimettömäksi päätösraidaksi. Toisekseen, näin 20 vuoden jälkeenkin voi todeta, että kyseinen kappale on yksi Kotiteollisuuden kalvakimpia, makaabereimpia ja hienoimpia biisejä ikinä.

”Jos sanon” -singlen viimeinen kappale, varsinaiselta albumilta pois jätetty ”Jää makaamaan” on albumin äänityssessioista maininnanarvoinen kuriositeetti. Biisi sisältää ”Tomusta ja tuhkasta” -ajanjakson tulisimman säkeistön yhdessä hysteerisimpien säkeistörivien kanssa.

”Tulisen taivaan alla kaappikello raksuttaa, mummo leipoo pullaa. Lämmintä kaakaota pöytään tarjoilee Ronald McDonald. / Huomenna jo vainaa. Poika itkee hetken, sylkee känsäisiin käsiin. Muistaa isänsä neuvot, vaan ei tajua mitään tehdä toisin.”

Kyseessä on muutenkin yhtyeen mittarilla hyvälaatuinen biisi. Ymmärrettävää tosin on, että biisin kertosäe jää auttamattoman puolitehoiseksi biisin A-osaan verrattuna, mutta tässä yhteydessä olisi ollut vääryys olla nostamatta kyseistä, itse levyltä pois jätettyä, oikein toimivaa biisiä esille.

”Tomusta ja Tuhkasta” nousi ilmestymisensä jälkeen Suomen albumilistalla korkeimmillaan sijalle 39, mikä oli Kotiteollisuuden ensimmäinen listasijoitus kotimaisella albumilistalla koskaan.

Melkolailla tasan 20 vuotta sitten allekirjoittanut, tuolloin parikymppinen toimittajan alku, näki Kotiteollisuuden esiintyvän livenä Jyrki-ohjelmassa ”Tomusta ja Tuhkasta” -promosessioissa. Ensimmäisen kerran yhtye oli nähty ”Eevan Perinnön” jälkeisellä rundilla livenä Ilosaaren telttalavalla, kesällä 1999. Lavalla kaljupäinen Hynynen, rumpali Jari Sinkkonen (ei-se-imelä-lastenpsykiatri) ja vasenkätisen puolelta soittava basisti, Janne Hongisto. Armotonta vääntöähän se oli, kuten ylläolevasta videosta näkyy. Noina aikoina allekirjoittanut vaikutti vielä osittain lapsuudenmaisemissa, Sotkamossa. Luimme silloisten, paikallisten bändikavereiden kanssa paikallislehdestä, että Kotiteollisuus tule esiintymään joulukuun alussa 40 kilometrin päähän, Kajaanin silloiseen yökerho Dominoon. Sisäänpääsy on vielä ilmainen, tai korkeintaan narikan verran. Eräs alkutalven ilta sitten ajelemme iäkkäällä Nissan Sunnyllani Kajaaniin. Allekirjoittanut toimi kuskina, koska muilla matkalaisilla ei ollut (vielä) ajokorttia, ja Kotiteollisuus muutoinkin oli tuolloin paitsi Suomessa, niin etenkin Kainuussa tuntematon yhtye. Kaljaan ei kukaan seurueestamme tuona iltana halunnut koskea, koska se ei kulttuuriimme kuulunut, ja halusimme vilpittömästi saada mahdollisimman selväpäisen keikkakokemuksen uudesta, kovasta underground-musa-triosta. Olimme hyvissä ajoin paikalla, koska luulimme, että paikka tulee oitis täyteen, ilmaiskeikka kun on. No, puolitoista tuntia etuajassa saavumme mestoille. – Ei ristin sielua paikalla, lunta tulee ja alkaa pakastaa. Värjöttelemme pihalla läheisen nakkikioskin suojissa, ja vihdoin pääsemme baariin sisään. Eri väreissä kiiltävä, hopeinen lekamies-logolla varustettu seinävaate killuu pienen yökerhon karsinoidun nurkkalavan seinällä. Keikka alkaa. Kahden muun kaveribändimme laulajat saapuvat paikalle. Setin alkaessa, meitä on yleisössä yhteensä viisi tyyppiä. Kaikki paikallisia, nuoria hevipunkkareita. Heilumme armottomana äänivallina jyräävän musiikin tahtiin kuin heinämiehet lavaa ympäröivästä kaiteesta kiinni pitäen. Muistamme kaikki biisit likipitäen ulkoa. Seuraavalla viikolla Kotiteollisuuden uudenkarheilla nettisivuilla lukee bändin jäsenten kirjaama huomio Kajaanin keikan tunnelmakuvauksen kohdalla likipitäen seuraavasti: ”Jumaliste, nehän jonottaa täällä meidän keikalle!”

(Toim. huom. Yhtye oli majoittunut baaria vastapäätä sijainneen hotellin yläkertaan ja näkivät huoneensa ikkunasta innokkaat faninsa odottelemassa kadulla.)

”Tomusta ja Tuhkasta” on viimeisin Kotiteollisuuden omaa musiikkia sisältävä studioalbumi, jota allekirjoittanut pystyy pitämään priimalaatuisena ellei parempana albumikokonaisuutena. Ehkä se on samalla myös tähän mennessä ilmestyneistä musiikillisesti purevin ja mielenkiintoisin Kotiteollisuus-albumi.