Kolmen annoksen progeillallinen – Soen, Wheel ja The Price Helsingissä

Keskiviikkona 18.9. ruotsalainen Soen esiintyi ensimmäistä kertaa helsinkiläisyleisölle sitten helmikuun 2015. Tuolloin mainion ”Tellurian”-albuminsa tiimoilta kiertänyt yhtye soitti Helsingissä lukumäärältään varsin maltilliselle joukolle. Nyt, yli neljä vuotta ja kaksi albumia myöhemmin, yhtye on paitsi vakiinnuttanut asemansa manner-Euroopassa, myös täällä pohjolan perähikiällä on herätty tämän progeporukan mainiouteen sentään siinä määrin, että puolitoistatuhatta korvaparia vetävä The Circus ei tuntunut liian suurelta areenalta Soenille.

Varsin maltillisella lipunhinnalla asiakkailla oli mahdollisuus todistaa pääesiintyjän ohella peräti kaksi lämppäriä. Italialaisen The Pricen tullessa soittovuoroon tätä mahdollisuutta oli saapunut hyödyntämään vielä varsin vähälukuinen joukko. Solisti ottikin tilanteesta ilon irti kiittelemällä vuolaasti yleisön hiljaisuutta, mikä kuulemma oli virkistävä poikkeus siihen, mihin yhtye on muun muassa kotimaassaan tottunut. Esittämänsä musiikin suhteen The Pricellä ei ollut mitään hävettävää, sillä Soeninkin soundia muistuttavat kappaleet saivat menevyydessään yleisöltä suosiollisen vastaanoton. Puoli tuntia kestänyt setti oli nopeasti ohi, mikä ei aivan mitätön saavutus ollut ottaen huomioon, että jotkin epäonniset bändit onnistuvat saamaan tuonkin ajan tuntumaan pitkältä.

Hieman ennen iltayhdeksää lavalle astellut Wheel olikin sitten astetta mielenkiintoisempi uusi tuttavuus. Musiikillisen ilmaisun skaala oli edeltäjäänsä paljon laajempi, ääripäiden ollessa mallia Steven Wilson -tyyppinen ilmava hempeily ja hetkittäin jopa Meshuggahia muistuttava vyörytys. Tummien huppujen alle piiloutuneet muusikot eivät itsestään yksilöinä suurempaa numeroa tehneet, vaikkakin jo yhtyeen livesoundistakin kävi selvästi ilmi, että basisti Mikko Määttää tällä kertaa tuuranneella Jyri Helkolla rooli oli sanalla sanoen iso. Laulajan pienistä ääniongelmista huolimatta Wheelin ulosanti upposi todella hyvin yleisöön, jota tässä vaiheessa oli paikalla jo lähes täyden salin verran.

Illan pääakti Soenin keikka ei alkanut aivan niin lennokkaasti kuin huolellisen lämmittelyn jälkeen olisi voinut odottaa.  Oli kyseessä sitten kymmenen minuutin aikatauluviivästys tai vain tyypillinen arki-illan väsymys, jää ei tuntunut ottavan murtuakseen muutaman ensimmäisen biisin aikana. Orkesterin menevintä materiaalia sisältävältä ”Tellurian”-albumilta poimittu ”Tabula Rasa” sai yleisössä aikaan jo suurempaa innostusta, ja sitä seurannut ”Lascivious” vaikutti jo pyyhkivän viimeisetkin unihiekat keikkakansan silmistä. Tunnelma kuitenkin tasoittui pian jälleen, ja allekirjoittanut merkkasi muistioonsa hieman hämmentyneenä, kuinka tipoittain ja tasaisesti väki yleisössä väheni jo hyvissä ajoin ennen varsinaisen setin loppua.

Itselleni yhtyeen kaksi uusinta albumia ovat edeltäjiään selvästi vähemmän tuttuja, mikä luonnollisesti vaikeutti kappaleiden tunnistamista ja sai ne välillä näin kuulostamaan kiusallisen samanlaisilta keskenään. Tunnelmallisen laahaava ”Lucidity” ja korkeuksiin kohoavan kertosäkeen omaava ”Secterian” erottuivat kuitenkin selkeästi edukseen, eivätkä muutkaan illan aikana kuullut kappaleet ikävystyttäneet millään tavalla. Vähäeleinen Joel Ekelöf oli ajoittaisesta hermostuneisuudestaan huolimatta karismaattinen esiintyjä, eikä rytmiryhmäkään jäänyt statistin rooliin. Erityismaininnan ansaitsee Lars Åhlund, jonka vastuualueisiin keikalla kuuluivat niin kitara, koskettimet kuin taustalaulukin.

Ylisanojen puutteesta huolimatta Soenin keikka ei missään nimessä ollut pettymys. Päinvastoin, yhtyeen soittama puolitoistatuntinen sujui rattoisasti tunnelmallisista kevyen progemetallin eepoksista nauttien, ja keikalla kuulemani herätti minussa polttavan mielenkiinnon tutustua myös yhtyeen itselleni etäämmäksi jääneeseen tuotantoon. Bändin musiikin tietävät ja siihen vetoa tuntevat saivat taatusti haluamansa, mutta pystymetsästä keikalle tulleille tarkkailijoille Soenin hienous ei viime keskiviikkoisen perusteella välttämättä vielä auennut.

Teksti: Ossi Kumpula
Kuvat: Hannu Tiainen

Kommentoi julkaisua