Kolossaalisen Septicfleshin sinfoniat soivat taas – arviossa kymmenes täyspitkä ”Codex Omega”
Kreikkalaisen sinfonisen kuolonmetallin sanansaattaja Septicfleshin uudelleennoususta on vierähtänyt kymmenen vuotta. Vuoden 2003 aikana kokoonpano hajosi väliaikaisesti, mutta vuonna 2007 yhtye rakennettiin uudelleen ja on sittemmin pysynyt vahvana pylväänä kreikkalaisten äärimetalliyhtyeiden joukossa. Septicfleshin kymmenes kokopitkä ”Codex Omega” saapuu näytille tarjoten uusia teoksia.
Septicflesh tunnetaan ensisijaisesti Spiros ja Christos Antonioun veljesten loistavasta yhteistyöstä ja heidän tyylistään tehdä väkevää ja lujaa sinfonista kuolonmusiikkia. Erityisesti paluulevytys ”Communion” (2008) on mainio esimerkki siitä, mihin yhtye pystyy nykypäivänä. ”Codex Omega” on täten uusi episodi tulevasta, tutusta ja tunnetusta Septicfleshista. Pohdintaan jää ainoastaan se, kuuluuko uusin tuotos samaan luokkaan kuin edelliset levytykset.
”Codex Omega” ei ole pelkästään massiivisten orkestereiden ja äärimetallin tavoin taottua tuotosta, vaan levyltä löytyy myös pieniä erityisiä kokeiluja. Samankaltaisia kokeiluja on ollut edellisessä ”Titan”-levytyksessä (2014), jossa äärimusiikkiin on yhdistetty lapsikuoro-osuuksia. Tällä kertaa ekstrana on australialainen aboriginaalien puhallinsoitin didgeridoo (tai didjeridu). Kokeilu ja toteutus tällaisen äärimusiikin kanssa on hyvin erikoinen, mullistava sekä omaperäinen. Harvoin tällaisia mielenkiintoisia yllätyksiä tulee vastaan, varsinkin kun puhutaan äärimetallin tyylisuunnasta.
Mainos päättyy
Mutta mitä itse levy sitten loppujen lopuksi edustaa? Viimeisen kymmenen vuoden ajan Septicflesh on kertaalleen osoittanut taitonsa death metalin ja sinfoniamusiikin yhdistämisessä ja samaa tummansävyisen kolossaalista taidetta kuullaan uudella teoksellakin. Pakettina ”Codex Omega” tuntuu kuitenkin vielä parinkin kuuntelukerran jälkeen melko vaikeasti avautuvalta levyltä. Pakkaa on sekoitettu siihen malliin, että sävellyksistä ei meinaa helposti erottua, missä mennään tai mikä osa-alue on kyseessä. Kuuntelija joutuu käyttämään aikaa, jotta pääsee paremmin kappaleisiin ja erityisesti levyyn sisälle. Täten heikkohermoisille kuuntelijoille ”Codex Omega” saattaa tuottaa pientä päänvaivaa.
Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että ”Codex Omega” olisi huono julkaisu. Uutukaiselta löytyy loppujen lopuksi mainioita teoksia, joita nostaa esille, kuten ”Dante’s Inferno”, ”Martyr” ja ”Faceless Queen.” Kappaleet eivät kuitenkaan aivan täysin vedä vertoja mestariteoksille, joita löytyy esimerkiksi levyiltä ”Communion” ja ”The Great Mass” (2011). Tämä johtuu siitä, että aikaisemmilla levyillä kappaleet ovat yksinkertaisempia ja vähemmän mutkikkaita, mutta silti jälki on taattua. ”Codex Omega”-levyllä kappaleet ovat puolestaan niinkin kolossaalisia, että vähempikin olisi riittänyt. Ehkäpä kunnianhimoa on ollut ilmapiirissä, kun sävelkynä on laulanut.
Pääasiassa ”Codex Omega” kuulostaa Septicfleshilta ja uusin julkaisu on erityisesti varma paketti niille, jotka palvovat bändiä. Edellisen ”Titan”-levyn ohella ”Codex Omega” ei aivan yllä samalle tasolle, mutta se ei bändin ylpeyttä muserra. Tämän vuoden syksy lupailee kuolevaisille hyvää, tummasävyistä ja sinfonista kuolonmetallia.
Mainos päättyy
8-/10
Kappalelista:
01. Dante’s Inferno
02. 3rd Testament (Codex Omega)
03. Portrait of a Headless Man
04. Martyr
05. Enemy of Truth
06. Dark Art
07. Our Church, Below the Sea
08. Faceless Queen
09. The Gospels of Fear
10. Trinity
Kirjoittanut: Sami Elamaa