Kolumni: Keikkoja ja persoonia

Ihmiset ovat perusluonteeltaan erilaisia, mutta mitenkään päin ei voida sanoa, että henkilön persoonallisuutta voisi oikein alkaa analysoida sen perusteella, millaista musiikkia hän kuuntelee. Stereotyyppisesti ajatellaan, että kaikki metallikeikoilla kävijät olisivat antisosiaalisia ja hiukan pelottaviakin tyyppejä. Yhtä lailla stereotyyppisesti tunnutaan ajattelevan, että kaikki konemusiikkia kuuntelevat olisivat puolestaan niitä sosiaalisia leijonia, jotka tulevat toimeen kaikkien kanssa. Oma musiikkimakuni ulottuu klassisesta metalliin ja aina konemusiikkiin asti. Ja tiedän, etten taatusti ole ainut.

Olen itse sitä ihmistyyppiä, joka ahdistuu suurten ihmismassojen keskellä tai ylipäätään vieraassa seurassa. Olen mitä ilmeisimmin varsin introvertti yksilö, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän sulkeutunut. Kuitenkin keikoilla, ihmismäärästä riippumatta, olo on aina vapautunut. Miksi? Tällä viikolla vihdoin aloin ajatella asiaa.

Olen usein kuvaillut ystävilleni, että elän ja hengitän musiikkia. Ei se ehkä kovin kaukana totuudesta olekaan, sillä olen aina kokenut olevani eniten elossa, kun olen keikalla. Syitä keikoilla käymiseen ei varmasti tarvitse kenellekään selitellä. Menen sinne aina katsomaan ja kuuntelemaan musiikkia, jota rakastan. Musiikki vie toiseen maailmaan, ainakin hetkeksi jonnekin, missä tämän maailman murheet eivät minua tavoita.

Keikalla olevat ihmiset ovat enimmäkseen siellä samasta syystä – nauttimassa musiikista. Kyseessä on siis ilmapiiri, jossa ihmiset ovat ainakin yhdestä asiasta samaa mieltä. Ympäristö on siis tietyllä tavalla konfliktivapaa alue, jossa on turvallista olla. Musiikki vielä pehmentää oloa, koska siihen voi vain vajota ja unohtaa ympäröivät asiat ja ihmiset. Rankemmilla keikoilla puolestaan saa vastavuoroisesti riehua hyvällä omatunnolla. Saa huutaa ja hyppiä sielunsa kyllyydestä, kyllä vähemmästäkin alkavat patoutumat aueta.

Keikoilla olo oikeastaan tuntuu siltä, kuin olisi kotona. Samanhenkisten ihmisten keskellä. Henki vain vaihtelee keikalta toiselle.

Kirjoittanut: Nina Hurme