Komeista kansista huolimatta Me Against The Worldin debyytti ”Breaking Apart” on yllätyksetön albumi

Nelihenkinen Me Against The World on lähtenyt liikkeelle kunnianhimoisesti, kun yhtye on äänittänyt lähes tunnin mittaisen esikoisalbumin. Noin pitkiä rokkilevyjä kun tulee nykyään harvemmin vastaan. Albumin kappaleet ovat pääsääntöisesti kolme- tai kuusiminuuttisia rokkivetoja, mutta mahtuu levylle yksi progehtava kappalekin, joka lähestyy kymmenen minuutin rajapyykkiä.

Saksalaisyhtye murjaisee albumin vauhtiin vakaasti ja varmasti ”Go Awaylla”. Kappaleella saa oivan käsityksen Me Against The Worldin soundista, johon kuuluvat keskeisesti murakat riffit ja vokalisti-basisti Martin Lehnertin vaikeroiva ääni. Vaikka Lehnertin ääni ei ole samanlainen kuin James Hetfieldillä, ja vaikka Me Against The World ei kuulosta täysin Metallica-kopiolta, jostain syystä en voi välttyä Metallica-mielleyhtymältä kuunnellessani saksalaisyhtyeen debyyttiä.

Kun albumi on edennyt kolmen kappaleen verran, on vuorossa pakollinen balladi ”Dying Worldin” muodossa. Vaikka kappaleen lyriikat ovatkin hyvin nykymaailmaa kuvaavia, ei kappale saavuta huippuaan niin kuin sen soisi. Tämän kohtalon jakaa myös moni muu kappale, kuten ”Against The World”. Vastaavasti ”This Day We Fight” on mukavan aggressiivinen veto, mutta kappaleessa on jälleen mielestäni aika vahvat Metallica-vivahteet, kuten nimikkokappale ”Breaking Apartissa”.

Me Against The World osaa tehdä raskasta rokkia, sitä ei voi kiistää. Kappaleet ovat toimivia rokkivetoja, joissa on melodisuutta ja tarttuvuutta raskaan rokin sallituissa rajoissa. Yhtyeen ongelmaksi muodostuu kuitenkin persoonattomuus. ”Breaking Point” ei kuulosta albumina omaperäiselle saati sellaiselle, mikä saisi kuuntelijan kunnolla otteeseensa. Debyytillä on myös monta kappaletta, jotka synnyttävät päässäni ajatuksen siitä, että saksalaisyhtye on nojannut vaikutteissaan liikaa Metallican suuntaan.

Onneksi levylle mahtuu onnistumisiakin, joihin lukeutuu esimerkiksi ”Morgans Misery”. Tällä lähes kymmenminuuttisella kappaleella on kuultavissa aitoa omaperäisyyttä, joka todistaa, että Me Against The Worldissa on potentiaalia. Myös albumin päätösraitana oleva erikoisradioeditaatio ”Breaking Apartista” pääsee loistamaan pitkälti vierailevan naisvokalistin ansiosta. Me Against The Worldin ”Breaking Apart” on turvallinen ostos raskaan rokin ystäville, mutta mikään yllätysten vyyhti se ei ole.

5/10

Kappalelista:

  1. Go Away
  2. Dead Or Alive
  3. Defrauded
  4. Dying World
  5. Say No More
  6. Against The World
  7. This Day We Fight
  8. Breaking Apart
  9. Eternal Sorrow
  10. Morgans Misery
  11. Breaking Apart (Special Radio Edit)

Me Against The World Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Kommentoi julkaisua