Kömpelyydestään huolimatta In Flamesin uutuusalbumi ”I, The Mask” voittaa sympatiat puolelleen

Ruotsalainen In Flames teki edellisellä albumillaan mahdottomasta mahdollista. Viime vuosina lähinnä negatiivisia tunteita herättänyt yhtye onnistui “Battles”-kiekollaan luomaan tasapainotetun kokonaisuuden, jonka monikerroksinen äänimaailma sekä tarttuvat sävellykset tarjosivat viihdykettä pitkäksi aikaa. Vaikka olin bändin suhteen heittänyt kirveen kaivoon jo vuosikausia sitten, kipusi albumi henkilökohtaisella listallani vuoden 2016 parhaimpien julkaisujen joukkoon ja voimaannutti uskoni yhtyeen touhuihin. Ryhmän 13. studiolätty “I, The Mask” onkin tästä syystä yksi kuluvan vuoden odotetuimmista albumeista.

“I, The Mask” jatkaa pitkälti edeltäjänsä jalanjäljissä. Vaikka soittomiestä on lähtenyt viime vuosina vaihtoon, ei tätä valmiista tuotteesta huomaa. Erityisesti soundipuolella yhteneväisyydet kuuluvat kauas. Tästä käy kiittäminen jo edellisellä kiekolla tuotantovastuussa ollutta Howard Bensonia, joka jatkaa myös tällä kertaa hyväksi havaitulla linjalla. Tutuilla askelmerkeillä etenee myös albumin sisältö, sillä In Flamesin nykyinen, lähinnä vaihtoehtometallia oleva ilmaisu keskittyy hypnoottisen tunnelman, mieleenjäävien kertosäkeiden sekä tarttuvien melodioiden rakentamiseen. “I, The Mask” nojaa materiaalinsa suurimmalta osin keskitempoisiin melodiakoukkuihin, mutta ilahduttavasti mukaan on eksytetty nopeampiakin rykäisyjä, jonka ansiosta kokonaisuudesta löytyy sopivasti vaihtelua.

“Battles” oli jämäkästi rakennettu paketti, joka kantoi kestonsa kompuroimatta. Kaikkea oli tarjolla juuri sopivasti. Tässä suhteessa “I, The Mask” jää pettymykseksi, sillä yhtyeen tuotantoa uran viimeisimmällä puoliskolla vaivannut kömpelyys puskee monessa kohdin liian voimakkaasti esille. Mielenkiintoisia irtonaisia hetkiä löytyy runsaasti, mutta soljuvat biisikokonaisuudet jäävät vähemmistöön. Hyvinä esimerkkeinä toimivat muun muassa etukäteen julkaistut kappaleet “(This is Our) House” sekä “Burn”, jotka tarjoavat leijonanosan kestostaan mielenkiintoisia tunnelmia sekä miellyttäviä melodioita, mutta jotka lopulta taantuvat kertosäkeissään luokattoman mitäänsanomattomaksi B-luokan junnaamiseksi. Vastaavanlaisia ongelmia löytyy pitkin albumia, joka on omiaan syövyttämään kuuntelunautinnosta parhaan terän.

Albumia vaivaava epätasaisuus on lähes harmi, sillä “I, The Mask” osoittaa In Flamesilla olevan edelleen taitoa luoda tarttuvia sävellyksiä. Ne tönkömmätkin kipaleet kun pitävät sisällään enemmän hyvää kuin huonoa. Parhaimmillaan nämä onnistumiset saadaan jalostettua niin toimivaan muotoon, että albumin selkeät huippuhetket jäävät tehokkaasti soimaan päähän jo parin kuuntelukerran jälkeen. Esimerkiksi aloituskappale “Voices”, napakasti takova nimikkobiisi, rouheita kitarariffejä viljelevä “I Am Above” sekä albumin kauniilla tavalla päättävä herkistelybiisi “Stay With Me” ovat jokainen erinomaisia kappaleita, jotka samalla korostavat hienolla tavalla In Flamesin nykytyylin monipuolisuutta. Huippuhetkien seasta löytyy keskinkertaisempaa materiaalia sitten enemmänkin, mutta ilahduttavasti myös näihin on upotettu sen verran erilaisia koukkuja, että ne jaksavat kädenlämpöisyydestään huolimatta viihdyttää.

Se, miten In Flamesin uutukaiseen lopulta suhtautuu, riippuu hyvin paljon vastaanottajasta. Jos yhtyeen nykytouhut sapettavat jo valmiiksi, löytää kuulija valittamisen aihetta niin albumin liiallisesta pituudesta, nykyisestä kevytmetallisesta tyylistä kuin kankeasti etenevistä kappaleistakin. Toisaalta taas bändin fanit voivat keskittää huomionsa kiekon tarttuviin melodioihin, moniulotteiseen äänimaailmaan ja niihin paremmin iskeviin kappaleisiin, jolloin albumia vaivaavaa kömpelyyttä voi pitää jopa sympaattisena. Tarkastelipa albumia miltä kantilta tahansa, kylmäksi se ei tule jättämään ketään. ”I, The Mask” edustaa In Flamesin viime vuosien linjaa niin hyvässä kuin pahassa.

7+/10

Kappalelista:
1. Voices
2. I, The Mask
3. Call My Name
4. I Am Above
5. Follow Me
6. (This is Our) House
7. We Will Remember
8. In This Life
9. Burn
10. Deep Inside
11. All the Pain
12. Stay With Me

 

Kommentoi julkaisua