(c) Kim Elfström

Konala2020 julkaisi tyylikkään videon ”Musteella”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 26.4.2020
(c) Kim Elfström

”On vaan uskallettava katsoa, jotta näkee. Uskoa näkemäänsä, eikä peittää sitä. Kaikki se kirjoitettiin jo kauan sitten. Sotkettiin musteella, ei saatu sanoista selvää.”

Konala2020 on uusi kotimainen yhtye, jonka musiikki kurkottaa eri vuosikymmenille toteutuksen ollessa samalla vahvasti tätä päivää. Se hyödyntää rockin, popin ja jopa iskelmän parhaat palat mutta seisoo silti rehellisesti niiden keskellä omana itsenään. Vaikka musiikissa on kuultavissa perinteisiä elementtejä, rikotaan niitä persoonallisilla ja sopivasti kuulijaa haastavilla sanoituksilla.

Ensimmäinen single ja tyylikkäästi toteutettu video ”Musteella” esittelee Konala2020-yhtyeen olemuksen ytimekkäästi. Hiipivien kuvien ja usvan keskeltä hivuttautuva musiikki nousee pala kerrallaan kuin helsinkiläinen lähiö. Yhtyeen tuotanto on pitkäaikaisen musiikillisen parivaljakon Tom Hätisen ja Pekka Purhosen käsialaa. Debyyttisingle ”Musteella” on sovitettu yhteistyössä kokeneen ja useiden suomalaisartistien taustalla marinoidun yhtyeen kanssa. Kappaleen on äänittänyt ja miksannut Marko Kataja Porvoon Magnusborg Studioilla ja masteroinut Svante Forsbäck Chartmakersilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konala2020:
Pekka Purhonen – laulu
Sami Vuollekoski – kitara
Petteri Korhonen – rummut
Mikko Yli-Knuuttila – basso

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat