Konserttielämystä vailla? Katso Evanescencen Moskovan-konsertti kokonaisuudessaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 15.3.2018

Yhdysvaltalainen metallisuuruus Evanescence esiintyi muutama päivä sitten Moskovan Corcus City Hallissa sinfoniaorkesterin säestyksellä. Kyseinen spektaakkeli oli osa ”Synthesis Live” -kiertuetta, jossa kuullaan yhtyeen materiaalia uudelleen sovitettuna orkestraalisin sekä elektronisin elementein.

Evanescence on Suomessa varsin harvinainen näky; yhtye nähtiin lopultakin täällä pohjolan perukoilla viime kesänä Rockfestissä, jolloin edellisestä Suomen-keikasta oli ehtinyt vierähtää peräti 10 vuotta. Tällä hetkellä meneillään oleva ”Synthesiksen” Euroopan-kiertuekaan ei yllä tänne asti, mutta nyt edellä mainitun Moskovan-konsertin tunnelmiin on mahdollista uppoutua kotisohvalta käsin: Youtubeen on nimittäin julkaistu yleisöstä kuvattu video koko konsertista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Konsertin voi katsoa oheisen linkin kautta:

Videotallenteet eivät luonnollisesti vedä vertoja live-elämykselle, joten toivoa sopii, josko Evanescencea pääsisi kuulemaan joskus Suomessakin sinfoniaorkesterin säestyksellä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat