Konserttiennakko: Pyro och party jatkaa illanviettojaan Ahvenanmaalla – Ennakossa maaliskuinen ”80-talsgala”
Maaliskuun alussa Mello (Melodifestivalen, eli Ruotsin euroviisukarsinnat) saa kovan kilpailijan, kun finaali-iltana 7.3. myös Ahvenanmaalla sukelletaan 80-luvun nostalgiaan ja musiikin maailmaan Pyro och Partyn seuraavalla konserttitapahtumalla: 80-talsgala.
Baltichallenissa Maarianhaminassa järjestettävä tapahtuma saa paikallisen värin lisäksi myös muutaman ruotsalaisen legendan palaamaan areenalle, ja kattauksesta onkin tullut varsin väkevä 80-lukulainen trippi. Katettuna on myös herkkuja notkuvat ruokapöydät, joten myös illallislippuja on ostettavissa vielä. Tapahtumapaikan ovet aukeavat kello 18 illallisella ja ensimmäinen bändi on lauteilla n. kello 20.
Bändejä on tällä kertaa viisi kappaletta, ja kaikilla on kokemusta jo sieltä vuosikymmenten takaa, kun suurin osa Kaaoszinen lukijoistakin oli vielä harkinnan alla, tai vasta aloittelemassa omaa metallitaivaltaan.
Limelight
Oman kylän poikien Limelightin paluu parrasvaloihin (pun intended) tapahtui jo aikaisemmin, kun vuoden 2023 keikkaa seurasivat kesäiset keikat seuraavina vuosina. Ja taas bändi on keikalla, tästähän on tullut ihan tapa! Bändin hard rock on varsin hiusmetallista, ja vaikka otsa kasvaa vuosi vuodelta, musiikki ei haihdu koskaan.
Laulaja on nykyisin Kristian Metsälä, mutta se ei toki menoa haittaa, vaikka wanhan liiton fanit huutelevatkin Tossen (Jansson) perään.
Kizz
”Jonkin verran maailmalla suosittu” rockbändi Kiss on saanut myös ahvenanmaalaisen tribuuttibändin. Kizzissä vaikuttavat mm. Cim Dahlle ja Håkan Strömmer. Bändi on ollut olemassa jo ennen korona-aikojakin, mutta on taas aktivoitunut viime aikoina hieman enemmän uuden laulajansa Cimin räväkän esiintymisen myötä.
Mogg
Kun Mogg vuonna 2012 teki paluun, jäsenet itse sanoivat, että se oli ”viimeinen kerta”. Nyt suuri osa alkuperäisestä bändistä on kuitenkin jälleen yhdessä lavalla – yksinomaan Ahvenanmaalla, ja ehkä viimeistä kertaa.
Mogg oli myös yksi bändeistä, joka yritti tehdä uraa suuren veden toisella puolen.
– Yhdysvalloissa vietetty aika oli viisi sekavaa vuotta, joita on vaikea kuvailla ja tiivistää. Meitä hylättiin managereiden toimesta, vietimme aikaa Red Hot Chili Peppersin, No Doubtin ja Foo Fightersin kanssa heidän levytyksensä aikana. Opimme surffaamaan, työskentelimme studiomuusikoina ja teimme musiikkia aikuisille suunnattuihin elokuviin. Meillä oli vaikeuksia keskittyä alaan, mutta meillä oli valtava ilo soittaa. Levy-yhtiöt tulivat kaikkialta katsomaan meitä livenä, ja viesti oli sama kuin Ruotsissa: ”fantastinen livebändi, jonka täytyy kirjoittaa lisää hyviä kappaleita”, bändin kitaristi Thomas Carfors kertoo.
Sha-Boom
Sha-Boom oli yksi Pohjoismaiden tunnetuimmista rockbändeistä 1980-luvun lopulla. He valloittivat Ruotsin – ja Ahvenanmaan – läpimurtokappaleellaan ”R.O.C.K.”. Kappale ei vain noussut listojen kärkeen, vaan siitä tuli myös itsestäänselvä osa jokaista 1980-luvun juhlaa.
80-luvun gaalassa 7. maaliskuuta pääosassa on alkuperäinen laulaja Dag Finn. Dag oli Sha-Boomin keulakuva bändin intensiivisimpinä vuosina, ja hän on edelleen Sha-Boomin live-esitysten itsestäänselvä ääni ja energia.
Tone Norum
Tone Norum on ruotsalainen laulaja ja lauluntekijä, joka nousi suosioon 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa, menestyen listoilla Ruotsissa. Hänen musiikkinsa on monipuolista, ulottuen ”synteettisestä” popista ja rockista country-vaikutteisiin.
Jos nimi kalskahtaa tutulta, se johtunee siitä, että hänen isoveljensä John Norum soittaa Europe-nimisessä yhtyeessä kitaraa.
Tone ei itsekään jää Pekkaa (tai Johnia) pahemmaksi, vaan viettää tänä vuonna 40-vuotistaitelijajuhliaan ja kiertää yhä maakuntia oman shownsa kanssa. Maarianhaminassa luvassa on kokonaisvaltainen katsaus hänen uraansa.
Lippuja tapahtumaan saa https://bok.ax/ kautta, sekä tapahtuman alkaessa myös ovelta. Illallislippu pitää ostaa etukäteen. Tapahtumaan on 18v. ikäraja, koska koko halli on anniskelualuetta.
Pyro och Partyn seuraava tapahtuma on heinäkuussa, kun kaksipäiväisillä festivaaleilla juhlistetaan ensimmäisenä päivänä metallimusiikkia ja toisena tällä kertaa 90-lukulaista meininkiä. Jos jollekin sanovat sellaiset nimet kuin Oasis ja Nirvana jotain, niin kannattaa pitää silmät ja korvat auki heinäkuun alussa Maarianhaminassa. Tapahtumasta lisää lähempänä.

