Kuva: Juha Mäkelä

Kormus starttaa ensi vuoden 10-vuotisjuhlat jo marraskuussa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 16.10.2022

Vuonna 2013 Tampereella tamperelaisittain ja tamperelaisella rock-otteella perustettu Kormus viettää ensi vuonna pyöreitä, ja kymmenen vuoden kunniaksi luvassa on paitsi uusi levy toukokuussa, dokumentti, mukavaa yhteistyötä tamperelaislegendojen kanssa, mutta myös jo nyt lanseerattava uusi Kormus-kokoonpano.

Bändi loistaa vajaan viikon päästä lauantaina 22. lokakuuta Kangasalan Kisarannan motocross-tapahtuman iltajuhlassa, joka alkaa kello 19. Ikärajattoman tapahtuman lisätiedot löytyvät yhtyeen somekanavista sekä kotisivuita kormus.tarinoi.fi.

Syyskuun lopulla ilmestyneessä Manserock jäi soimaan -kirjassa Kormus on nostettu Manserockin uudeksi nimeksi muun muassa Juho Juntusen ja Pate Mustajärven toimesta, mutta lähellä oli, että 10-vuotisjuhlat olisivatkin muuttuneet Kormuksen kuoppajaisiksi alkuperäisbasisti Aaro Alatalon vetäydyttyä yhtyeen riveistä yllättäen viime kesänä. 20 minuuttia tämän tiedon julkaisun jälkeen helsinkiläinen Nico Bertula lähetti viestin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Meihin yhtyeen alkuperäisjäseniin Nicon yhteydenotto teki niin suuren vaikutuksen, että ensimmäisen koesoiton jälkeen jo päätimme, ettei ketään muita edes kutsuta, vaan haluamme tutustua tähän mieheen paremmin”, bändi kertoo ja jatkaa: ”Hän oli bongannut biiseistämme juttuja, jotka olemme karsineet pois liveversioista ja kannusti meitä ottamaan ne asiat haltuun. Monella tapaa yhtyeen soundi on alkanut monipuolistua hyvään suuntaan uuden jäsenen myötä.”

”Yhtyeeseen liittyminen on tuntunut heti alkumetreistä lähtien todella oikealta. On erittäin hieno tehdä mukavien ihmisten kanssa hommia kun tietää, että jokainen kaveri on sataprosenttisesti hommassa mukana ja kaikilla on sama päämäärä”, Nico sanoo.

Hyvin aktiivinen orkesteri nähdään tämän vuoden puolella esimerkiksi Mikko Alatalon juhlakonsertissa Tampere-talossa, ja uutta suomirockia saadaan marraskuun 4. päivänä, kun Kormus julkaisee tulevan ”Kukaan ei vie multa rock’n’rollii” -singlensä. Biisin taustalla kuullaan myös Movetronin Päivi Lepistöä sekä Horsepowerin Jykä Siraista. Suhteet skenen joka puolelle ja perinnön vaaliminen ovat Kormukselle ja Nico Bertulalle iso juttu:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Toivon että Kormus olisi niin sanottu ’uuden sukupolven suomirokkibändi’. Kun nämä meidän konkariyhtyeet siirtyvät eläkepäiville, tätä genreä ei kuitenkaan saa unohtaa.”

Kormuksen nykykokoonpanon muodostavat:
Anton Äikäs – kitara, laulu (perustajajäsen, vuodesta 2013)
Kari Luomaharju – rummut, taustalaulu (perustajajäsen, vuodesta 2013)
Joona Kuparinen – kitara, taustalaulu (mukana joulukuusta 2020)
Nico Bertula – basso, taustalaulu (mukana lokakuusta 2022)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat