(c) Vesa Holmala

Kormus-yhtyeessä kokoonpanomuutoksia – Alkuperäisjäsen jätti yhtyeen

Kirjoittanut Niko Kuusela - 5.7.2022

Tamperelaisen suomirock-yhtye Kormuksen kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia. Yhtyeen alkuperäinen basisti Aaro Alatalo on ilmoittanut kesäkuun 23. päivä jättävänsä yhtyeen omasta tahdostaan.

Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa. Päätös lähteä yhtyeestä tuli Aarolta itseltään. Hän koki elämäntilanteensa sellaiseksi, ettei yhtyeeseen panostaminen samoissa määrin kuin yhtyeen muilla jäsenillä ole enää mahdollista. Silloin on parempi kohdata tosiasiat ja viheltää peli poikki”, tiedottaa yhtye ja jatkaa:

”Emme koskaan halunneet päätyä hetkeen, jossa yhtyeen jäsen joutuu lähtemään, mutta silloin päätös on oikea, jos sen kokee itselleen ja yhtyeen tulevaisuudelle parhaaksi. Kiitämme Aaroa menneiden vuosien yhteisestä matkasta ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kormus jatkaa keikkailua tilanteesta huolimatta normaalisti ja jo juhannuksen keikat hoidettiin tuuraajan voimin, kun Koodinimi Käkikello -yhtyeen basisti Jussi Tervanen hyppäsi mukaan puolen vuorokauden varoitusajalla. Tervanen tuuraa yhtyeen basistin tontilla elokuun puoliväliin saakka.

Bändi on käynnistänyt uuden basistin etsinnän. Asiasta kiinnostuneet voivat lähestyä yhtyettä sähköpostitse osoitteeseen promotion.kormus@gmail.com.

Kormus täyttää ensi vuonna kymmenen vuotta. Uransa aikana aktiivinen omakustanneyhtye on tehnyt yli 600 keikkaa ympäri Suomea, julkaissut kolme pitkäsoittoa, neljä EP:tä sekä 18 singleä. Uusin single ”Sosiaalinen yliannostus” julkaistiin vappuna, ja se löytyy suoratoistopalveluista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye keikkailee elokuun puoliväliin asti kokoonpanolla:

Anton Äikäs – kitara, laulu
Joona Kuparinen – kitara, taustalaulu
Kari Luomaharju – rummut, taustalaulu
Jussi Tervanen – basso, taustalaulu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat