Korn julkaisi musiikkivideon ”Reward The Scars” -singlelle
Yhdysvaltalainen nu metal -yhtye Korn on julkaissut virallisen musiikkivideon tuoreelle singlelleen ”Reward The Scars”. Alunperin viime viikolla ilmestynyt single on bändin ensimmäinen uusi kappale vuosiin.
Kappale on kirjoitettu vuonna 2023 ilmestyneen toimintaroolipelin Diablo IV tuoreeseen Lord Of Hatred -lisäosaan. Tuotantopuolesta vastasi Nick Raskulinecz, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Deftonesin ja Evanescencen kanssa. Bändi soitti kappaleen livenä ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna Las Vegasin Sick New World -festivaalilla.
Yhtyeen laulaja Jonathan Davis kertoo, että pelin maailmaan oli helppo astua. Hän on itse pelannut Diabloa vuosikaudet ja löytänyt yhteyden pelin synkkyyteen. Davisin mukaan samat teemat ovat kulkeneet Kornin musiikissa ihan alusta asti. Kappale syntyi bändin omissa treeneissä ja loksahti nopeasti Diablon maailmaan.
