Kornin entinen rumpali haastoi bändin oikeuteen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.2.2015

Korn 2014Yhdysvaltalaisessa rock -yhtye Kornissa vuosina 1993-2006 soittanut rumpali David Silveria on haastanut TMZ.com -sivuston mukaan yhtyeen oikeuteen. David Silverian mukaan hän ei saanut omasta halustaan huolimatta samanlaista mahdollisuutta palata yhtyeeseen vuonna 2013 kuin kitaristi Brian ”Head” Welch ja tämä on saanut miehen turhautumaan kunnolla. Miehen mukaan hänelle kuitenkin kuuluu osuus Kornin tekemästä voitosta ja tämän takia hän on haastanut yhtyeen oikeuteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat