Kornin keikka siirtyy The Circukseen

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 28.4.2011

Yhdysvaltalaisbändi Kornin Kaapelitehtaalle suunniteltu konsertti siirtyy intiimimpään paikkaan Helsingin The Circukseen. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan uuteen konserttipaikkaan maanantaina 20. kesäkuuta. Lämppäriksi on lisäksi vahvistunut Stillwell, jossa vaikuttaa Kornin basistina tunnettu Fieldy. Keikkaliput ovat myynnissä Lippupalvelussa ja Tiketissä.

Hip hopia ja metallia yhdistelevän Stillwellin muodostavat kitaraa soittava Reginald ”Fieldy” Arvizu, basisti Pablo ”Spider” Silva, räppäri Q-Unique sekä Noah ”Wuv” Bernardo, joka tunnetaan myös P.O.D.:n rumpalina. Bändin debyyttilevy ”Dirtbag” julkaistiin huhtikuun alussa kärkenään ”You Can’t Stop Me” -single.

Vuonna 1994 perustettu Korn on ollut jo vuosikausia yksi vaihtoehtometallin kärkiyhtyeistä. Bändi on yhdeksällä studioalbumillaan myynyt yli 30 miljoonaa levyä ja soittanut loppuunmyytyjä keikkoja ympäri maailmaa. Yhtye tunnetaan erityisesti hiteistään ”Blind”, ”A.D.I.D.A.S.”, ”Got The Life”, ”Falling Away From Me” ja ”Twisted Transistor”. Viime kesänä julkaistu Kornin yhdeksäs studioalbumi ”Korn III – Remember Who You Are” vei yhtyeen juurilleen. Yhtye nauhoitti levyn Los Angelesissa sijaitsevassa studiossaan ja pitäytyi ProToolsin käytöstä, soitinten erillisnauhoittamisesta ja raskaasta jälkituotannosta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KEIKKA:
Ma 20.6.2011 Helsinki, The Circus (uusi konserttipaikka!)
Ovet klo 19
Ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18.

LIPUT:
49 euroa + mahd. toimituskulut Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,96 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (6,79 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi sekä Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat