Koronan tuoma keikattomuus oli Deep Purplelle ”kenraaliharjoitus eläköitymiseen” – bändi ei kuitenkaan ole vielä valmis vetäytymään täysin

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 31.12.2021

60-luvun lopusta asti toiminnassa ollut rock-yhtye Deep Purple on tehnyt pitkän uran keikkaillen ympäri maailmaa lukemattomat kerrat, ja bändi on julkaissut kiitettävät 22 studioalbumia. Viimeisin levy on marraskuussa julkaistu ”Turning To Crime”.

Nyt tuoreessa Classic Rockin haastattelussa bändin basisti Roger Glover kertoo, että pandemia-ajan tuoma keikattomuus ja lisääntynyt kotielämä ovat olleet bändille ”harjoittelua eläköitymiseen”, mutta että yhtye ei ole vielä valmis vetäytymään täysin musiikkimaailmasta.

”Karanteeniaika oli tavallaan kuin kenraaliharjoitus eläkkeelle jäämistä varten. Ja niin paljon kuin me kaikki pidimmekin siitä, että saimme viettää ylimääräistä aikaa perheidemme kanssa, on selvää, ettei kukaan meistä ole vielä valmis elämään ilman musiikkia ja taiteellista ilmaisua. Meillä on niin hauskaa tässä bändissä”, Glover kertoo ja lisää:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Deep Purple ei voi jatkua loputtomiin, mutta ajatus lopettamisesta ei ole mukava – eikä se ole tällä hetkellä harkinnassakaan. On vaikea selittää tarkalleen, miksi olemme yhä täällä 50 vuotta myöhemmin, mutta koska tämä uusi levy on hieno muistutus siitä, miksi teemme sitä, mitä teemme, voimme säästää sen kysymyksen toiselle päivälle.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat