Koronapandemian vaikutus rock- ja metallimusiikkiin
Elämme erikoisia aikoja ympäri maailman. Koronapandemia on levinnyt jo kaikkialle, ja keikkoja ympäri maailman perutaan. Vaikutukset rock- ja metallimusiikin ystäville sekä erityisesti musiikintekijöille uhkaavat olla valtavia.
Ihmiset ovat entistä enemmän kotona. Osa musiikin kuuntelusta siirtyy varmasti nettiin, mutta mikä osa tästä rahasta jää muusikoille? Turvautuvatko musiikin ystävät piratismiin rahojen ollessa tiukoilla, ja riittävätkö suoratoistopalveluiden tarjoamat tulot musiikintekijöille?
Rock- ja metallipiireissä vaikutukset voivat olla jopa suuremmat kuin muussa musiikissa. Rock- ja metalli eivät ole studiotuotettua tietokonemusiikkia, vaan aitojen soittimien tuottamaa ääntä, joten tunnelmaan on vaikeampi päästä kotoa käsin. Silti olemme jo nähneet erilaisia suoratoistomahdollisuuksia myöskin tällä alalla.
Selvää on, että vaikutukset rock- ja metallimusiikin alalla ovat kokonaisuudessaan valtavat. Kun iso osa bändien, etenkin pienempien sellaisten, tuloista tulee keikoilta ja erilaisista muista tapahtumista, niin vaikutus koko alaan on valtaisa. Indiebändit joutuvat nyt keksimään kokonaan uusia tapoja elantonsa ansaitsemiseksi, ja kun rahat alkavat olemaan kaikilla tiukemmassa poikkeustilanteen jatkuessa pidemmälle, on uhkana mittavat vahingot koko alalle.
Peruutuksia ympäri maailma
Koronapandemian takia on nähty ennennäkemätön määrä keikkojen peruutuksia. Lähes kaikki keikat seuraavien viikkojen ajalta on jo peruutettu tai lykätty. Monet ovat peruneet keikkojaan pidemmältäkin ajalta.
Esimerkiksi Iron Maiden kertoi lykkäävänsä koko toukokuun kiertueensa, joka oli kaavailtu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Monet bändit kertovat järjestävänsä keikat myöhemmin, mutta rahojen takaisinsaannissa voi olla eroja.
Bändeiltä on nähty nyt myös luovia ratkaisuja, kun esimerkiksi Corvus Corax striimasi koko lauantain konserttinsa ilmaiseksi netissä. Monet muutkin bändit ovat kertoneet vastaavista luovista ratkaisuista. Jotain hyvääkin tässä valitettavassa tilanteessa voi siis tietyissä määrin olla.
Miten lipputulot korvataan?
Kaikki alat, jotka perustuvat jollain tapaa fyysiseen läsnäoloon, kärsivät varmasti. Keikkoja on nyt peruttu ennätystahtia, ja monet pienemmistä artisteista ja bändeistä joutuvat kuumeisesti pohtimaan vaihtoehtoisia ansaintakeinoja.
Nyt jos koskaan niiden, joille se on mahdollista, on tärkeää tukea omia suosikkibändejään. Lahjakortit, ennakkoliput tuleviin konsertteihin tai mitä tahansa, mikä edistäisi taloutta näinä vaikeina hetkinä, ovat paras tapa tukea musiikkialan tekijöitä.
Ihmiset musiikin takana
Musiikki- ja tapahtuma-alalla vaikuttaa myös paljon muitakin henkilöitä kuin muusikoita. Roudarit, tapahtumien järjestäjät, tilojen vuokraajat, tuottajat, valo- ja ääniteknikot sekä muut ihmiset musiikin takana ovat nyt kaikki samassa veneessä. Voimme vain arvailla, millaisia vaikutuksia koko pandemialla on kaikkiin näihin toimijoihin.
Pystytäänkö internetin aikakaudella keksimään vaihtoehtoisia tapoja? Yleistyvätkö keikat internetin välityksellä, vai vaipuuko koko musiikkiala muun tapahtuma-alan kanssa ennennäkemättömään taantumaan? Nyt jos koskaan teknologiaa pitäisi pystyä käyttämään hyödyksi. Tiedämme sen, että mikään ei korvaa oikeaa, fyysistä keikkaa, mutta kenties väliaikaisesti voitaisiin kokeilla vaihtoehtoisia ratkaisuja.
Tässä vaikeassa tilanteessa, kun keikoille ei missään nimessä voi tai ainakaan kannata mennä, kaikki kärsivät. Tärkeintä on kuitenkin terveys, ja mitä nopeammin kriisi saataisiin kontrolliin, sitä helpommin siitä selvitään.
Musiikkialan toipuminen
On selvää, että koko tilanteella tulee olemaan mittavat vaikutukset koko musiikkialaan. Sellaiset vaikutukset, jotka eivät lopu siihen, kun pandemia saadaan kontrolliin. Pandemia loppuu varmasti jossain vaiheessa, mutta vaikutukset jäävät elämään.
Musiikin yhdistävä voima, jonka me kaikki tunnemme, ei varmasti häviä minnekään. Toivomme, että tapahtuma- ja musiikkialat palaavat mahdollisimman hyvin ennalleen, mutta monet taustatoimijoista joutuvat kenties etsimään jo uusia töitä pandemian aikana.
Haluamme uskoa, ja uskommekin, että koko musiikkiala selviää tästäkin. Musiikin yhdistävää voimaa tarvitaan nyt sekä tulevaisuudessa.