Koronaviruksella huolestuttavia vaikutuksia musiikkialan tulevaisuuteen: tuoreen kyselyn mukaan kolmannes brittimuusikoista on harkitsemassa alan vaihtamista

On selvää, että koronavirus on kylvänyt paljon tuhoa ympäri maailmaa. Suurin menetys on aina ihmiset, jotka ovat menehtyneet taudin seurauksena. Viruksella on myös erilaisten rajoitteiden ja sulkutoimien takia kovia vaikutuksia talouteen, erityisesti niillä aloilla, jotka riippuvat toisista ihmisistä niin työntekijöinä kuin työn hedelmien kuluttajinakin.
Erityisesti musiikki- ja tapahtuma-ala ovat olleet koronaviruksen takia kovalla koetuksella. Asiasta on puhuttu avoimesti julkisuudessa alan toimijoiden toimesta. Esimerkiksi pop-muusikko Paula Vesala valotti sosiaalisessa mediassa hieman alan karmivia tappioita, tapahtumatuottaja Band Age Oy julkaisi oman kannanottonsa ja Suomessa pidettiin mielenosoitus, jolla haluttiin ilmaista alan huoli tukien pienuudesta aikana, jolloin tapahtuma-ala ottaa kovasti selkäänsä rajoitteista.
Nyt Iso-Britannian muusikoiden liitto julkaisi hiljattain teettämänsä kyselyn tulokset, jotka kertovat karua kieltä viruksen vaikutuksista musiikkialalla. 87% muusikoista tulee ansaitsemaan Isossa-Britanniassa kuluvan vuoden aikana alle 20 000 puntaa, joka on selvästi alle maan keskiansion, joka on 29 600 puntaa vuodessa.
34% vastaajista kertoo harkinneensa soittohommien lopettamista ja 47% vastanneista kertoo joutuneensa etsimään muita töitä voidakseen elättää itsensä pandemia-aikana. 70% vastaajista oli menettänyt merkittävän määrän töitä, kun taas jopa 36% vastaajista oli menettänyt kaikki työnsä kokonaan.
Kyseessä on kolmas kerta, kun kyseinen tutkimus tehdään pandemian aikana. Vastaajien määrä ei ole selvillä. Voit käydä tutustumassa Iso-Britannian muusikoiden liiton tutkimuksen tuloksiin tarkemmin täällä.
Olisi varmasti mielenkiintoista saada vastaavia lukemia Suomen kohdalta. Nähtäväksi jää, kuinka paljon tekijöitä alalle jää, jos tilanne ei tunnu helpottavan ensi vuonnakaan.