Korpiheviä Kainuun kätköistä – arviossa Obscure Faten ”Shades of a Dying World”
Melodisen death metalin kenttä on ollut jo pitkään niin pahasti tukossa keskinkertaisista Dark Tranquillity–, At The Gates– ja Children Of Bodom -jäljitelmistä, että aidosti kunnianhimoisen ja omin ehdoin luodun debyytin kohdalla havahtuu.
Paltamolaisen Obscure Faten “Shades of a Dying World” on jo pienoinen kulttuuriteko sinällään. Parin tuhannen asukkaan kainuulaispitäjästä tuleva viisikko ei pyrikään mullistamaan genreään mutta onnistuu paljon tärkeämmässä tehtävässään: kuulostamaan bändiltä, jolla on selkeä identiteetti, visio ja ennen kaikkea palava halu kirjoittaa aidosti hyviä kappaleita eikä tyytyä pelkkiin nokkelasti sovitettuihin riffinippuihin. Aiemmin yhden EP:n julkaisseen, mutta jo parikymmentä vuotta sitten perustetun yhtyeen debyyttialbumin valmistelu venähti lopulta viiden vuoden mittaiseksi. Onneksemme se kuuluu kokonaisuuden kannalta lopulta yllättävänkin hyvin kypsyneen lopputuloksen muodossa.
Albumin avaava biisikolmikko “Shadows of the Past”, “Beyond Pain” ja“Turn to Dust” lyövät pöytään riffivetoista ja keskitempoista melodeath-hölkkää, jossa ruotsalaisen koulukunnan tapaan thrash-riffien päälle rakenneltu kaihoisa melodisuus yhdistyy suomalaiselle metallille ominaiseen raskasmielisyyteen. Erityisesti “Age of Delusion” ja“Poison Throne” nostavat esiin yhtyeen vahvimmat puolet, mitä kappaleiden nikkarointiin tulee. Lisäbonusta heruu semisti yhteiskunnallisten teemojen osuvasta käsittelystä ilman, että sanoitukset sortuvat alleviivaavaan paatokseen tai hevilyriikoille niin kovin yleiseen puupäisyyteen.
Albumin suurin vahvuus löytyy kuitenkin kitaratyöskentelystä: Kaleva Kovalaisen ja Joni Moisasen jauhamat riffit ja harmoniamelodiat rakentavat kappaleita luontevasti, eikä biisejä ole tukahdutettu ylinopeudella kaahaamiseen tai ylenpalttiseen tekniseen kikkailuun, vaikka soitannollista osaamista löytyisikin reilusti enempään.
Välillä liiallinen myöhempien aikojen Sentenced-muotin mukainen melankoliarokkailu ja suora Judas Priest -mallintelu riffiosastolla meinaa ottaa valtaa. Se ei kuitenkaan kaada kokonaisuutta. “Reign of Madness” ja“Shade of Destruction” ajautuvat tosin turhan tuttuihin genren kliseisiin, joissa koukut hukkuvat turvalliseen ja yllätyksettömään heavyn leipomiseen. Levyn suurimmat kehitysosa-alueet liittyvät lopulta kuitenkin siihen, ettei Obscure Fate ole vielä täysin löytänyt ominta soundiaan. Myös hieman ontuvalla lyriikalla suomeksi vedetty päätösbiisi hämmentää.
Siltikin “Shades of a Dying World” on vahva kotimainen debyytti metallialbumiksi. Se ei kuulosta kokonaisuudessaan keinotekoiselta eikä laskelmoidulta vaan levyltä, jonka tekijät todella elävät ja hengittävät tekemäänsä musiikkia. Sitä se on kaikkine kömpelyyksineen ja tavanomaisuuksineen. Tällä mentaliteetilla kainuulaista, omaehtoista musiikkia on tehty jo pitkään ja hiljalleen menestyksekkäästikin.