Koskelan Hallilta ajan henkeen sopiva single ”Luihin ja ytimiin”

Kirjoittanut Niko Kuusela - 28.10.2023

Helsinkiläisen Koskelan Hallin uusi kappale “Luihin ja ytimiin” julkaistiin eilen, 27. lokakuuta. Kappale tulee saataville keskeisille digialustoille.

”Kylmää kyytiä voi olla monenlaista. Jos puhuri puhaltaa pohjoisesta oikein kunnolla, tuntuu se ikävältä niin Bossin ulsterin läpi siinä missä kauhtuneen kirpputoritakinkin. Koskelan Hallin uusi single ’Luihin ja ytimiin’ on muistutus siitä, että vaikka asiat olisivatkin hyvin, on aina mahdollista, että tilanteet muuttuvat. Työttömyys, viina, kirves ja perhe kuten Eput taannoin lauloi. On hyvä muistaa olla kiitollinen siitä, mitä on, sillä koskaan et tiedä, mitä elon tiellä tapahtuu, ja mikä nurkan takana vaanii. Jos asiat menevätkin jostain syystä huonosti, on hyvä varautua, että tuuli nousee ihan kunnolla, luihin ja ytimiin. Koskelan Halli soittaa rokkia, eikä tee politiikkaa. Mutta helppoa on löytää kappaleen tekstistä yhteyksiä myös päivänpolitiikkaan, ainakin jos haluaa. Kylmää kyytiä on monelle luvassa.” Bändi


Koskelan Halli on suomenkielistä kitararockin perinteistä ammentavaa mutta silti yllättäviä makuja tuttuun keitokseen tarjoileva helsinkiläinen yhtye. Sen musiikki nojaa hyviin kappaleisiin, tarttuviin melodioihin ja tyylikkääseen soittoon. Koskelan Halli on julkaissut vuodesta 2017 alkaen yhteensä kymmenen singleä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy