Kosmikud 2023 (kuva: Kosmikudin kuva-arkisto)

”Kosmikud paljastaa aivan kaiken!” – haastattelussa Suomeen seilaavat Viron vaihtoehtorock-konkarit

Kirjoittanut Mikko Nissinen - 28.3.2023

Tallinnan vaihtoehtorock-skenen tunnetuimpiin yhtyeisiin lukeutuva Kosmikud pelehtii taas veljeskansansa kanssa. Vuosien varrella monista eri yhteyksistä Suomen rock-elämään kytkeytynyt viisikko soittaa Viikatteen kanssa Suomen ja Viron kattavan yhteiskiertueen huhtikuun puolivälissä. Pääsimme haastattelemaan yhtyeen kitaristia ja biisintekijää Andres alias Alexander Vanaa, rumpali-taustalaulaja Kristo Rajasaarea sekä vast’ikään yhtyeeseen liittynyttä basistia, aiemmin useista Viron punk rockin eturintaman bändeistä (mm. Psychoterror, Vennaskond, Hot Kommunist ja ZLO) tuttua kielisoittajaa, Lauri ”Uims” Leisia. Saimme mahdollisuuden haastatella yhtyeen miehistöä kirjaimellisesti aivan heidän kotikulmillaan, Tallinnan Kristiinessa helmikuun loppupuolella. Herrat taitavat sujuvan suomenkielen taidon, joten suoritimme haastattelun sillä.

Hyvää Iltaa Andres, Kristo ja Uims ja tervetuloa Kaaoszinen haastatteluun! Miten Kosmikudin alkuvuosi on sujunut?

Kristo: Kiitos! Eilen meillä oli keikka Hiiu Pubissa, Tallinnassa. Oli hyvä veto. 280 lipun ostanutta oli saapunut paikalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Millainen keikkasettinne tätä nykyä on? Huhujen mukaan teillä on syntynyt viime aikoina reilusti uutta materiaalia.

Kristo: Olemme itse asiassa saaneet äänitettyä seitsemännen studioalbumimme. Eilinen settimme sisälsi kappaleita jokaiselta studioalbumiltamme.

Entä kuinka teillä on ollut tapana kasata livesettinne? Saavatko kaikki bändin jäsenet ehdottaa demokraattisesti omia suosikkibiisejä settiin vai onko jollakin teistä diktaattorin oikeudet valita kappaleet?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kristo: Tällä kertaa settimme koostettiin sellaisista biiseistä jotka uusi basistimme ”Uims” osaa soittaa. (Naurua)

Mennäänpä suoraan selvittäämään uusinta miehistönvaihdostanne. Millä tavalla ”Uims” päätyi teidän miehistöönne?

Kristo: Olemme tunteneet Uimsin monta kymmentä vuotta. Hän ei ole siis mitenkään uusi henkilö bändimme tuttavapiirissä. Alkuperäisen basistimme Raivo ”Kõmmari” Rätten vuonna 2018 tapahtuneen traagisen kuoleman jälkeen saimme uuden basistin, Robin, mutta jonka kanssa tuli draamaa. Yhteistyö hänen kanssaan ei vain pidemmän päälle onnistunut.

Uims: …Hänen kanssaan bändin jäsenillä meni sukset ristiin. Voisin omakohtaisen kokemukseni perusteella sanoa, että Kõmmarin kuoleman jälkeen Kosmikudiin liittynyt basisti ja vuoden 2020 albumilla ”Morbiit” soittanut Rainer ”Rob” Sirel on erinomainen soittaja. Lähdettyään Kosmikudista hän on jatkanut edelleen oman bändinsä DND:n kanssa aktiivisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kristo: Sitten Robin kanssa viimeiseiseksi jääneen keikan jälkeisenä aamuna soitin ”Uimsille” ja kysyin, mitä hän on tekemässä. Hän kertoi kuuntelevansa parhaillaan Mötley Crüea. Kerroin heti perään, että Rob ei enää soita kanssamme ja kysyin, että liittyisitkö Uims tilalleen bändiimme. Puhelimen toisesta päästä kuului ytimekkäästi: ”Okei!” (Naurua)

Eli yhteys ja yhteinen innoituksen kohde löytyi ilmeisen heti. Entä miten teidän yhteistyönne ”Uimsin” kanssa on alkanut sujumaan sen jälkeen?

Kristo: Uims on hyvin viisas mies. Olemme kuitenkin soittaneet tällä bändillä yli 20 vuotta. Toisaalta tiedostamme myös, miltä Uimsista tuntuu hypätä mukaan uutena Kosmikudin jäsenenä näinkin pitkäikäiseen bändiin. Ei se ole ihan helppoa. Mutta siinä missä me muut Kosmikudin jäsenet pukeudumme arvokkaasti pukuun ainoastaan keikoillamme, Uims sonnustautuu pukuun joka päivä. Hän on siis habituksensa puolesta enemmän Kosmikud kuin kukaan meistä alkuperäisistäkään yhtyeen jäsenistä. (Naurua)

Uims: Henkilökohtaisena mielipiteenäni voisin sanoa, että Kosmikudin biisit ovat juuri sellaista musiikkia, millaisten kappaleiden tekemisestä voisin olla itse ylpeä. Toisaalta on tämä myös jonkinasteinen ikääntymiseemme liittyvä asia. Paitsi että pääbändilläni Psychoterrorilla kuin myös Kosmikudilla on yhteisiä juuria ja vaikutteita, olemme myös molemmilla bändillä kehittyneet ja jalostuneet vuosien mittaan tyylillisestikin samaan klassisen rockin suuntaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuinka Kosmikudin covid-aika meni ja millainen toistaiseksi viimeisimmästä, vuonna 2020 ilmestyneestä seitsemännestä albumistanne, ”Morbiitista” tuli?

Kristo: Covid-aikaan meillä oli neljä keikkaa vuodessa, mikä sekin oli jotain. Promootiomielessä voisin sanoa sen, että keikoilla käydessämme miksauspöydän vierellä seisoskelevilta, vakavailmeisiltä rokkipoliiseilta olen kuullut pelkästään kehuja keikoistamme. Rokkipoliisit siis suosittelevat meitä!

Andres: ”Morbiit” albumimme voi ehkä erota jollakin tavalla aiemmista albumeistamme, mutta isossa kuvassa se on kuitenkin samaa Kosmikudille tyypillistä musiikkia. Itse ajattelen, että kappaleemme ovat toisiinsa verrattuna erilaisia. Emme ole kuin AC/DC, jonka kaikki noin kaksikymmentä levyä kuulostavat miltei samalta.

Teillä on ollut tunnetusti vahvat kytkökset Suomen rock-piireihin. Ensialkuun tulitte useiden suomalaisten musadiggareitten tietoisuuteen Kauko Röyhkän kanssa tekemänne yhteistyön myötä. Nyt olette tekemässä Suomen ja Viron kattavan yhteiskiertueen Viikatteen kanssa huhtikuussa. Mistä syntyi idea kyseisen kiertueen järjestämiselle?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kristo: Kosmikudilla olemme ehtineet soittaa urallamme Viikatteen kanssa 19 yhteiskeikkaa. Ensimmäisen niistä soitimme vuonna 2007. Meillä on ollut omanlaisemme systeemi, keikkakonsepti. Olemme soittaneet jonkin Suomessa suositun artistin yhtyeen kanssa sellaisen kiertueen, jolla me olemme toimineet läppäribändinä Suomen keikoilla ja vastaavasti suomalainen bändi on lämpännyt meitä Viron keikoilla. Joka kerta nämä keikat on myyty loppuun.

Suomessa olemme Viikatteen kanssa soittaneet ainakin Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Kouvolassa. Laskin, että olemme soittaneet Suomessa yhteensä 32 kertaa. Viikatteen lisäksi olemme soittaneet Suomessa keikkoja CMX:n, Ismo Alangon, Kauko Röyhkä & Nartun, Apulannan, Kometan, Tuomari Nurmion ja Kumikamelin kanssa.

Te olette varmaankin J.M.K.E.:n jälkeen toiseksi eniten Suomessa keikkoja tehnyt virolainen bändi, vai mitä?

Kristo: Joo, mutta Smilers taitaa olla vielä hieman meitä enemmän kiertänyt Suomea kuin me. Viimeisimmät Suomen-keikat meillä oli ennen covidia, vuonna 2017.

Andres: … Ja sen jälkeen Kõmmari kuoli.

Kristo: Mutta sen jälkeenkin meillä oli aikomus tulla soittamaan sinne teille. Mietimme, että ystävyys suomalaisten faniemme kanssa ei saa ainakaan kuolla. Viikatteelta tulee uusi levy ulos nyt keväällä ja he tekevät sen myötä myös kiertueen. Ajattelin ottaa jälleen yhteyttä bändiin ja ehdottaa yhteiskiertueen tekemistä. Lisäksi Viikate teki 7″ vinyylisinglen b-puolelle käännös-coverin ”Kuinka tuli pimeys mun tupaani” kappaleestamme ”Kuidas tuli pimedus mu tuppa”.

Sinä Andres (Alexander) olet bändin pääasiallinen biisintekijä. Millaista aivan uusi, toistaiseksi julkaisematon Kosmikud-materiaali vaikuttaa mielestäsi olevan ja millä tavalla se mielestäsi eroaa aiemmasta tuotannostanne?

Andres: Kyllä. Teen oikeastaan riffejä. Tänäänkin tein viimeksi yhden riffin. Kesäkuussa menemme studioon nauhoittamaan kahdeksatta albumiamme.

Kristo: Tällä hetkellä meillä on kappaleista ainoastaan instrumentaaliversioita, joten vielä ei osaa sanoa.

Uims: … Mutta kappaleiden tyyli ei ole sama kuin aiemmin.

Andres: Osassa kappaleista käytän tavallisesta poikkeavaa kitaraviritystä, missä soitan kitarasoinnut ainoastaan yhdellä sormella. Se tekee niistä iloisempia, duuripitoisempia kuin mitä kappaleemme ovat olleet aiemmin.

Kristo: Iloista ja aktiivista, sanoisin. Tietystä kulmasta katseltuna jonkin sortin 1970-luvun rockin henkiinherättämistä se on tyyliltään. Emme kuitenkaan ole muuttuneet tyyliltämme niin radikaalisti, että musiikkiamme ei tunnistaisi Kosmikudiksi. Harkittua musiikillista evoluutiota se pohjimmiltaan on ja varmasti sellaista musiikkia, josta fanimme pitävät.

Entä missä studiossa te äänitätte tulevan albuminne?

Kristo: Linnahallissa (Tallinnan sataman kupeessa) sijaitsevassa Matrix Studiossa. Se on kelanauhureita hyödyntävä analoginen studio.

Millaisia studiosessionne ovat yleensä olleet?

Kristo: Soitamme ensin kaikki pohjat sisään. Se tapahtuu yhdessä, biisit livenä soittaen, bändin kanssa. Ensin purkitetaan rummut ja bassot. Sitten kitarat laulut ja muut soittimet.

Andres: Äänityssessiomme ovat yleensä kestäneet 2-3 viikkoa. Kaikki seitsemän albumiamme olemme äänittäneet sillä tavalla, eikä se varmaankaan muuksi muutu. (Naurua)

Kosmikudin Raivo ”Kõmmari” Rätte (vas.) ja Meelis ”Hainz” Hainsoo Kuopion Rock Cockissa 2011 (kuva: Kaaoszinen arkisto)

Kosmikudin taustalla vaikuttaa vahvasti eräs Viron rock-musiikin merkittävimmistä yhtyeistä: Metro Luminal. Useat yhtyeenne jäsenistä ovat olleet sen jäseniä viime vuosituhannen puolella, ja teillä on kokemusta Viron bändikulttuurin kehittymisestä pitkälle 1990-luvun alkuun saakka. Kuinka Viron bändi- ja musiikkikulttuuri yleensä on muuttunut niistä päivistä kun aloititte bänditouhut aiemmissa bändeissänne tai uranne alussa?

Kristo, olet myös päivätyösi puolesta Viron yleisradion ERR:n Raadio 2:n päätoimittaja, joten sinulla on erityinen perspektiivi tähän asiaan.

Kristo: 1990-luvulla Virossa tuotettiin hirveästi paskaa musiikkia. Myös musiikin tuotannon taso oli yhtä huonoa. Tähän päivään tultaessa virolaisten musiikkituotantojen taso on jo kansainvälistä luokkaa. Se on ottanut laadukkuutensa suhteen valtavan harppauksen eteenpäin.

Entä saako DIY-pohjainen, paikallinen rock-musiikki radiosoittoa Viron radioaalloilla ja jos niin kuinka paljon?

Kristo: Ei enää… Onhan meillä nykyään Rock FM, mutta sieltä tulee ainoastaan mainstreamia: Linkin Parkia, Rammsteinia ja tällaista, mutta ei mitään marginaalisempaa musaa. ERR toki lähettää iltaisin musiikin erikoisohjelmia laajasti eri genreiltä tyyliin drum ’n bass, jazz, metalli, reggae, maailmanmusiikki. Siinä ajassa missä kaupalliset radiot täällä soittavat tuhat biisiä, yleisradio soittaa kaksikymmentätuhatta biisiä.

Uims: Alun alkujaan Raadio2:n esikuva oli Suomen YLEn 1990-luvulla lähettämä Rafio Mafia, jolla soi periaatteessa kaikenlainen musiikki.

Suomessakin mainstream musiikkiohjelmat ovat alati vallanneet radiosoittoaikaa marginaalisemmalta musiikilta. Viimeinen pisara oli kuitenkin parin YLEn pitkäaikaisen marginaalimusiikkiohjelmien siirtyminen viikottain lähetetystä ohjelmistosta kesäohjelmistoon. Vastalauseena tälle kyseisten ohjelmien fanit mukaanlukien lukuisat muusikot keräsivät adressin, jossa vaadittiin palauttamaan ohjelmat useammin lähetettäviksi. Olisiko Virossakin aiheellista perustaa samaan tapaan kansanliike palauttamaan yleisön toiveita ug- ja marginaalimusiikki radioaalloille?

Kristo: Toisaalta Raadio 2 lähettää aikalailla myös marginaalimusiikkia. Kuitenkin, jos esim. Pariisissa lakkaisi marginaalimusiikkia soittavien kanavien toiminta, oikean musiikin kuluttajat olisivat oitis barrikadeilla, osoittamassa mieltä ja polttamassa autoja sitä epäkohtaa vastaan. Virolainen mentaliteetti on kuitenkin toisenlainen. Täällä kansa ei suhtaudu asioihin niin kiihkeästi. Eikä virolainen lähde osoittamaan mieltä ennen kuin vihollisen tankit vyöryvät kaduille.

Voin tosin kuvitella, kuinka vaikeaa aloittelevilla bändeillä on tänäpäivänä tuoda omaa musiikkiaan ihmisten kuuluville, niin ”onnea matkaan”. Meillä Kosmikudilla ei kuitenkaan ole asian suhteen hätää, koska fanipohjamme on sen verran laaja, että kuuntelijoita ja keikoilla käyvää yleisöä riittää… mutta aloitteleville bändeille se ei ole ollenkaan helppoa.

Niin, tässä ajassa usean pitkän linjan bändin vinkki aloitteleville bändeille on ollut ” Älä aloita ollenkaan”.

Kristo: (Meidän ohjeemme voisi olla) ”riisuudu alasti kuten me”.

Andres: Olimme myös kerran Viron aamu-TV:ssakin alasti, mutta punaisiin vartalomaalauksiin sonnustautuneeina.

Uims: Ne maaliasusteet näyttivät todella hyviltä!

Kristo: Katsottuaan lähetyksen, äitini soitti minulle sen ohjelman jälkeen ja sanoi, että sinä poikani olet tainnut hieman laihtua sitten viime näkemän. (Naurua)

Kuinka Kõmmarin poismeno on vaikuttanut bänditoimintaanne vai onko se ylipäätään vaikuttanut jotenkin?

Kristo: Meillä kun ei ole ollut bändin ulkopuolista manageria, niin minä ja Kõmmari järjestelimme yhdessä kaikki meidän keikat hänen elinaikanaan. Nyt tuo keikkojemme bookkausvastuu on käytännössä sitten tullut minun hoidattavakseni. Kõmmarihan asui Suomen puolella ja työskenteli päivätyökseen Helsingissä mielisairaanhoitajana. Samalla hän hoiti suomalaisten bändin kontakteja ja yhteiskeikkojemme järjestelemistä niiden kanssa. Soitumme myös joillakin festareilla Suomessa. Viikate on ystäväbändimme, joten tämän kiertueen järjestely hoitui vielä helposti, ja yhteistyö heidän kanssaan jatkuu. Mutta Kõmmari hoiti myös yhteistyösuhteitamme suomalaisten festivaalien kanssa, ja nyt kun häntä ei enää ole, voi olla että osaltamme festarikeikkojakaan ei Suomeen enää tule.

Se kaikkihan on ollut kuitenkin arvokasta kulttuurivaihtoa monessakin suhteessa. Teillä tuntuu kuitenkin olevan vuosien varren ahkeran keikkailun myötä vakaata fanipohjaa myös Suomessa. Millaisia muistoja teille on jäänyt Suomen keikkareissuilta?

Andres: Muistan kun olimme joitakin vuosia sitten Naamat-festareilla. Kun se avattiin, se oli kymmenessä minuutissa loppuunmyyty. Kukaan ei oikein tiennyt keitä siellä festarilla soittaa. Me soitimme jossakin vanhassa ladossa. Kun keikkamme pyörähti käyntiin, ei mennyt kauaakaan, kun eturivin naiset olivat riisuneet kuteensa pois. Meille heitettiin jopa rintsikat lavalle. Me sitten teimme saman perässä, ja riisuimme itsemme alasti. Kaikilla oli kivaa. (Naurua)

Uims: Kosmikudilla on ollut välillä tapana viuhahtaa kaveribändien keikoilla lavalla kesken keikan. Kerran he tekivät sen meille Psychoterrorille.

Andres: … ja kerran Kotiteollisuudellekin.

Kristo: Kerran samaan aikaan eräillä Suomen festareilla viereisellä lavalla esiintyi Petri Nygård, ja hänen lavarekvisiittaansa kuului suuri vaginan muotoon somistettu sisääntuloverho, jonka lävitse hän säntäsi lavalle esiintymään.

Andres: Kun meidän showtime tuli kakkoslavalla, Kõmmari spiikkasi mikrofoniin heti keikkamme aluksi: ”Kuka haluaa pi***a, menkää päälavalle. Kuka haluaa mu***, täältä saa.” Tämän jälkeen heitimme keikan luonnollisesti ilkosillamme. (Naurua)

Entä jos te haluaisitte promotioida bändiänne ja tulevia keikkojanne suomalaisyleisölle jotenkin, mitä haluaisitte kertoa?

Kristo: On mennyt viisi vuotta edellisestä Suomen-kiertueestamme. Tässä on ollut covidia ja muuta paskaa sen jälkeen. Olemme kuitenkin iloisia, että olette pysyneet lojaaleina Kosmikud-diggareina. Toivottavasti olette myös itse hengissä ja tulette taas keikoillemme.

Andres: Ja erityisesti Naamat-festarilla keikallemme osallistuneet naiset ovat tervetulleita keikoillemme… tai ketkä naiset tahansa.

Heti haastattelun jälkeen herrat pukivat vaatteensa ylleen. He olivat nimittäin valmistautuneet menemään katsomaan Henry Rollinsin spoken word-esiintymistä Tallinnan Vanhakaupungissa sijaitsevalle klubille. Allekirjoittanut suuntasi taas oman bändinsä keikalle kyseisen mestan viereiselle klubille. Niin hyppäsimme taksiin, valmiina kulttuurinautintoon ja katoamaan helmikuisen Tallinnan villiin yöelämään.

Omasta ja Kaaoszinen puolesta suur-kiitos Kosmikudin herroille yhtyeen syvimmät salat paljastaneesta haastattelusta!

Kosmikud – Viikate yhteiskiertue 2023

Pe 14.4. Genialistide Klubi, Tartto (EST)

La 15.4. Helitehas, Tallinna (EST)

Pe 21.4. Lutakko, Jyväskylä (FIN)

La 22.4. Rytmikorjaamo, Seinäjoki (FIN)

Luetuimmat

Uusimmat