Kotimaan äärimetallin kulmakiviin lukeutuva Shade Empire julkaisee Sunholy-albuminsa 15. syyskuuta – In Amongst the Woods -biisi ja -video nyt ulkona

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 14.4.2023

Ansiokkaasti sinfonisia sävyjä ja äärimetallin eri olomuotoja musiikkiinsa yhdistelevä Shade Empire julkaisee kuudennen studiolevynsä Sunholy brittiläisen Candlelight Recordsin kautta 15. syyskuuta. Tänään julkaistu ”In Amongst The Woods” -single sekä siihen tehty video antavat hyvää esimakua tulevasta.

Vuonna 1999 Kuopiossa perustettu yhtye on onnistunut luomaan oman genrensä, jossa yhteen sulautuvat erilaiset metallin lajit, rikkaat melodiat sekä sinfoniset orkestraatiot. Tulevalta albumilta löytyy yhdeksän uutta kappaletta, joita yhdistää juuri tämä heidän oma kaunis maailmansa, jossa oman sijansa saavat myös muun muassa brutaalit kitaraelementit ja syntetisaattorien kanssa luodut vallit.

Olemme iloisia, että kuusi vuotta edellisen Poetry of the Ill-Minded -albumin jälkeen pääsemme kertomaan uuden Sunholy-albumin julkaisusta. On jännittävää saada se fanien kuultaville, luvassa on brutaali ja samalla kaunis kokonaisuus täydellisessä harmoniassa”, bändi kuvailee.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levyn on miksannut muun muassa Devin Townsendin, Leprouksen ja Alcestin äänimaailmaa taikonut Chris Edrich, masteroinista vastaa Pierrick Noël, ja orkestraatiot ovat Fleshgod Apocalypsen Francesco Ferrinin käsialaa.

”Sunholylla” on mukana teemoja, joka mukailevat vuoden 1978 Jonestownin massamurhaa, mutta osansa saa myös maailman nykymeno ja ihmiskunnan tila.

Tulevan levyn kappaleet ovat:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. In Amongst The Woods
  2. The Apostle
  3. This Coffin an Island
  4. Sunholy
  5. Torn Asunder
  6. Maroon
  7. All-Consuming Flame
  8. Profane Radiance
  9. Rite of Passag

Shade Empire on:
Henry Hämäläinen – laulu
Juha Sirkkiä – kitara ja koskettimet
Eero Mantere – basso
Erno Räsänen – rummut
Aapeli Kivimäki – kitara

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat