Kotimaan kiertueelle valmistautuvalta Arionilta näyttävä Nokia Arenalla kuvattu livevideo

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 29.3.2023

Kotimaisen modernin metallin kärkinimiin lukeutuva Arion on julkaissut Tampereen Nokia Arenalla kuvatun livevideon Bloodline-kappaleeseen. Parhaillaan kotimaan kiertueelle valmistautuva yhtye kiersi alkuvuodesta progesuuruus Dream Theaterin matkassa ympäri Eurooppaa esiintyen yhteensä 13 maassa 20 keikan verran areenoilla ja isoissa konserttisaleissa. Suomessa bändit esiintyivät Tampereen Nokia Arenalla helmikuussa.

”Tää Nokian Arenan livevideo tuo uskomattoman hienoja muistoja mieleen. Päästiin kiertämään elävien legendojen kanssa, jotka on omien instrumenttiensa maailman parhaita. Tyyppien kanssa, ketä on fanitettu teinivuosilta asti ja ketkä on vaikuttaneet isosti meihin muusikkoina, kaiken lisäksi meistä tuli vielä kavereita. Oli mahtava nähdä, millä tasolla konkarit edelleen tekee sen päivittäisen duunin ja miten motivoituneita ne on. Se ilmapiiri, kaikki ne keskustelut ja opit mitä saatiin toi ihan älyttömästi inspiraatiota ja uskoa omaan tekemiseen”, Arionin laulaja Lassi Vääränen hehkuttaa mennyttä kiertuetta.

Kovassa nousukiidossa oleva Arion on nähty viime aikoina ulkomailla myös Iso-Britannian kiertueella Gloryhammerin kanssa ja Keski-Euroopassa Bloodboundin kanssa. Nyt yhtye on mahdollista nähdä Suomessa keväällä useamman keikan verran.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Hevimetallin pitkä oppimäärä on nyt suoritettu ja ollaan valmiina ylioppilaskokeisiin. Nähdään keikoilla!” yhtye kommentoi Euroopan kiertueilla hioutunutta livekuntoaan.

Arion Finnish Tour 2023
6.4. Tampere, Olympia-kortteli
7.4. Kouvola, House Of Rock
8.4. Helsinki, Tiivistämö
14.4. Kuopio, Sawohouse Underground
26.5. Espoo, Kannusali

Liput: www.arion.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy