Kotimainen Dull of Down julkaisi uuden tuplasinglen

Kirjoittanut Niko Kuusela - 29.3.2023

Suomalainen rock-yhtye Dull of Down on julkaissut 10.3. viidennen tuplasinglensä digitaalisena. Tuplasingle sisältää kappaleet ”Money Stinks” ja ”Headliner”.

Single äänitettiin Astia Studiolla Lappeenrannassa. Jälleen kerran bändin apuna hääräili äänittäjänä/miksaajana/tuottajana toiminut Miitri Aaltonen. Masterointi tehtiin Steve Corraon toimesta Nashvillessä USA:ssa.

Single on saatavana digitaalisena kaikilla keskeisillä suoratoisto- ja latausalustoilla. Kappaleesta ”Headliner” on julkaistu singlen äänityksissä kuvattu lyriikkavideo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtye julkaisee pitkään odotetun debyyttialbuminsa CD-formaatissa toukokuussa 2023. Albumille on koottu yksiin kansiin kaikki tähän asti julkaistut tuplasinglet.

”Kaikki musiikki kun on niin vahvasti digitaalisessa muodossa nykyään, niin on ihan mahtavaa saada fyysinenkin albumikokonaisuus käteensä bändin tähänastisista tuotoksista”, laulaja, kitaristi ja biisintekijä Lasse Hyytinen toteaa.

Bändin musiikin julkaisijana toimii Pilfink Records ja jakelijana The Orchard.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat