External

Kotimainen External yhdistelee modernia klassista musiikkia ja matalavireistä metallia uudella kappaleellaan ”Feet Don’t Fail”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.11.2020
External

Pirkanmaalainen progemetalliyhtye External on julkaissut syksyn kolmannen singlensä, joka on nimeltään ”Feet Don’t Fail”. Kolme uutta singleä ovat bändin ensimmäiset uudet singlet sitten vuoden 2019 kappaleen ”Distant”, jonka miksasi tanskalaisen VOLAn Asger Mygind.

Uusi kappale on osa yhtyeen tulevaa lyhytsoittoa ”Stillness”, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna. EP:n kappaleet miksasi ja masteroi Samu Oittinen, joka tunnetaan työstään muun muassa Insomniumin, Sonata Arctican ja Diablon kanssa.

Basisti Samuel Järvinen kertoo uudesta kappaleesta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’Feet Don’t Fail’ syntyi enimmäkseen yhdeltä istumalta. Halusin säveltää kappaleen, joka kertoisi ihmisen uskomattomasta kyvystä löytää pimeimpinäkin hetkinä toivoa ja lohtua, oli se sitten jumalasta, luonnosta tai rakkaudesta. Kappale on vähän kuin näkemykseni pohjoisesta gospelista. Musiikillisesti hain vaikutteita islantilaiselta säveltäjältä Ólafur Arnaldsilta sekä islantilaismuusikko Arnór Danilta, ja yhdistin joukkoon matalavireistä metallia.”

External Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat