Kotimainen folk metalin raskassarjalainen Ensiferum julkaisee uuden albumin ”Winter Storm” 18. lokakuuta: Uusi kappale ”Long Cold Winter Of Sorrow And Strife” kuunneltavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.9.2024

Ensiferum julkaisee kauan odotetun uuden studioalbuminsa ”Winter Storm” 18. lokakuuta Metal Blade Recordsin kautta. Yhtye julkaisi kesäkuussa ensimmäisen singlen ”Winter Storm Vigilantes” sekä siihen Marcin Halerzin ohjaaman musiikkivideon. Tänään jatkoa seuraa uuden singlen ”Long Cold Winter Of Sorrow And Strife” muodossa.

Huh, mikä nimihirviö biisille lätkäistiinkään! Mutta jos nimi ei kerran miestä pahenna, niin tokkopa se biisiäkään lokaan vetää. Kappale lähtee käyntiin Ensiferumille kovin epätyypillisellä looppaavalla melodialla, joka kasvaa ja puskee eteenpäin kuin lumivyöry”, Sami Hinkka kertoo ja jatkaa: ”Biisin teksti kertoo tulevan kirjani yhden päähenkilön, Winter Storm Vigilantesista karkoitetun miehen, vaelluksesta karussa, talvisessa erämaassa. Ja kuinka hänet pelastaa ja toivottaa tervetulleeksi kaukaisen tavernan pitäjä. Tavernan tulisijan edessä haavojaan parannellessa hän näkee liekeissä näyn. Onko kyseessä toiveajattelu vai oikea etiäinen tulevista tapahtumista? No selviää sitten aikanaan kirjan sivuilta”, Hinkka valottaa.

Tulevan levyn kappaleet on säveltänyt kitaristi Markus Toivonen ja lyriikat pohjaa basisti Sami Hinkan vielä julkaisemattomaan fantasiakirjaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Albumin intro ’Aurora’ tarjoilee kansanmusiikkia kevyesti, Lassi Logrénin avainviulun kaunistellessa kaihoisasti, kunnes orkesteri täräyttää lastit sisään sankariteemallaan. Introa seuraava kappale, ’Winter Storm Vigilantes’, on nopea fantasiatäytteinen menopala, joka tappaa talossa ja puutarhassa! Tupla-annos lentäviä teräshevosia syöksee epäilijät jyrkänteeltä alas ja raikaa annoksen puhdasta Ensiferumia parhaimmillaan”, Toivonen kiteyttää.

Ensimmäinen sinkkubiisi ’Winter Storm Vigilantes’ esittelee tarinan yhden osapuolen. En nyt sinänsä sanoisi, että he ovat tarinan ’pahiksia’, vaikka heillä onkin viattomien verta käsissään ehkä enemmän kuin joillain muilla tarinassa esiintyvillä tahoilla. Mutta ei nyt spoilata kirjan juonta liikaa. Nupit kaakkoon, miekka tanaan ja vihulaisia ja hirviöitä metsästämään!”, Hinkka julistaa.

Maailmanlaajuisesti menestynyt folk metal -yhtye Ensiferum on pitänyt yllä tuotteliasta julkaisuaikataulua ensimmäisestä, vuonna 1997 julkaistusta demostaan lähtien ja kasvattanut vähitellen suosiotaan, kunnes kahdeksas albumi ”Thalassic” kruunasi heidän nousunsa vuonna 2020. Meriteemainen teos nousi Suomen albumilistan kärkeen, Saksassa se meni sijalle 3 ja Sveitsissä, Kanadassa ja Yhdysvalloissa top 10:een. Albumi vei yhtyeen kahdelle massiiviselle maailmankiertueelle sekä Wackenin, Hellfestin, Summer Breezen ja Ragnarökin kaltaisille festivaaleille, mutta maailmanlaajuinen Covid-pandemia varmisti, että neljä vuotta kestänyt odotus tulevaan albumiin, ”Winter Stormiin”, olisi pisin yhtyeen lähes kolmekymmenvuotisen historian aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

No on tätä odotettukin! Vuosien pakertamisen jälkeen tuntuu niin hyvältä päästää irti uudesta levystä, antaa sen levittää siipensä ja lentää ihmisten…levylautasille…tai suoratoistosoittolistoille…tai no johonkin, ei oikein tämä vertauskuva lähtenyt, mutta saatte varmaan ideasta kiinni. Olo on helpottunut, kun ollaan saatu tämä ”Iisakin kirkko” valmiiksi”, Hinkka kertoo ja jatkaa: ”’Winter Storm’ on ehdottomasti Ensiferumin vakavin levy. Tähän vaikutti paljon Covid-kaaos ja siitä kummunnut epävarmuus tulevaisuuden suhteen. Biiseissä oli demoista asti semmoista ekojen levyjen fiilistä, joten halusin lyriikoihinkin jotain erilaista verrattuna edellisiin levyihin. Levyn tekstit perustuvat katkelmiin minun toistaiseksi julkaisemattomasta fantasiakirjasta. Eli miekkaa ja magiaa on tarjolla. Tämä nyt ei sinänsä ole mitään uutta Enskan faneille, heh”, Hinkka toteaa.

Suuri osa uudesta materiaalista syntyi koronasulun aikana, jolloin Ensiferumin kitaristi Markus Toivonen asetti itselleen haasteen löytää uusia tapoja tehdä musiikkia. Hän päätyi lopulta säveltämään albumin kaikki kappaleet lukuun ottamatta basisti Sami Hinkan kirjoittamaa riemastuttavaa, hymnimäistä ”Fatherlandia”. Kun edellisellä albumilla ”Thalassic” esitellyn laulajan ja kosketinsoittajan Pekka Montinin kristallinkirkkaiden melodisten korkeiden sävelten lisääminen antoi kyseiselle levylle valtavasti lisäpotkua, niin tulevalla ”Winter Stormilla” Montinin supervahva ääni löytää optimaalisen paikkansa Ensiferumin soundissa. Elävöittämällä yhtyeen mahtipontisen ja sankarillisen tuotannon, Montin nousee yhdeksi vuosikymmenen suurimmista laulajalöydöistä.

Albumin on tuottanut Janne Joutsenniemi ja miksannut sekä masteroinut Jens Bogren. Levyllä vierailevat Lassi Logrén avainviululla ja viululla, Mikko Mustonen orkestraatioissa sekä Madeleine Liljestam (Eleine), joka laulaa vokaalit kappaleessa ”Scars In My Heart”.

Ensiferum suuntaa yhdessä Swallow The Sunin kanssa yhteisvoimin joulukuussa seitsemän kaupunkia kattavalle levynjulkaisukiertueelle. Molempien yhtyeiden uusia albumeita juhlistava Suomen-kiertue käynnistyy Lahden Finlandia-klubilta torstaina 5. joulukuuta. Seinäjoen Rytmikorjaamon, Oulun Tullisalin, Jyväskylän Lutakon, Tampereen Pakkahuoneen ja Turun Teatron kautta kaartava yhteiskiertue huipentuu Helsingin Kulttuuritalolle lauantaina 14. joulukuuta. Yhtyeet esittävät kiertueen konserteissa täysimittaiset keikat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Winter Storm” kappalelista:

  1. Aurora
  2. Winter Storm Vigilantes
  3. Long Cold Winter Of Sorrow And Strife
  4. Fatherland
  5. Scars In My Heart (Feat. Madeleine Liljestam)
  6. Resistentia
  7. The Howl
  8. From Order To Chaos
  9. Leniret Coram Tempestate
  10. Victorious
  11. Six Ribbons (Jon English cover) *
  12. Lambada (Kaoma cover) *
    ** Special Edition Bonus Track

ENSIFERUM x SWALLOW THE SUN

05.12. Lahti, Finlandia-klubi
06.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
07.12. Oulu, Tullisali
11.12. Jyväskylä, Lutakko
12.12. Tampere, Pakkahuone
13.12. Turku, Teatro
14.12. Helsinki, Kulttuuritalo

Kokoonpano:
Petri Lindroos – laulu, kitara
Markus Toivonen – kitara, laulu
Sami Hinkka – basso, laulu
Janne Parviainen – rummut
Pekka Montin – koskettimet, laulu

Lisätiedot:
https://www.ensiferum.com
https://www.facebook.com/Ensiferum
https://www.instagram.com/ensiferummetal/
http://www.metalblade.com
http://www.facebook.com/metalbladerecords
http://www.instagram.com/metalbladerecords
http://twitter.com/MetalBlade
https://www.metalblade.com/museum

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy