Jimbo's Garage

Kotimainen hard rock elää ja voi hyvin – arvostelussa Jimbo’s Garage

Kirjoittanut Nikki Jääsalmi - 6.10.2022

Jimbo Mäkeläinen on pitkän linjan muusikko ja cv:stä löytyvät muun muassa legendaarinen Iron Cross sekä Lordi, joiden rytmipuolta Mäkeläinen on pitänyt yllä. Hän on ajan saatossa pistänyt sävellyksiään talteen ja saattanut maailmalle Jimbo’s Garage – nimisen albumin. Levy koostuu ammattimuusikoista Mäkeläisen ollessa homman ydin, ja heillä taitoja ja näyttöjä löytyy yllin kyllin.

Musiikki rullaa vahvasti vanhakantaisen hard rockin hengessä ja itse asiassa biisilistaa katsoessa ei voi välttyä ajatukselta, että kuin astuisi aikakoneeseen ja matkaisi ”Living The Hard Way”-, Dancing With The Devil”- ja ”Dreamer” – nimisten biisien kanssa siihen aikaan, kun itse oli kaikesta innostunut löytöretkeilijä musiikin parissa. Tässä tapauksessa sana vanhankantainen sekä viittaus menneisiin aikoihin ei ole mitenkään negatiivinen asia. Päinvastoin, sillä on mahtavaa kuulla musiikkia, joka kumpuaa itselleni äärimmäisen tärkeästä ajasta, mutta tämän päivän versiona. Jimbo’s Garage ei välttämättä etsi tai esitä mitään ennen kuulematonta, mutta piru vie kun homma toimii, niin mitä sitä maailmoja muuttamaan. Väittäisin myös, että vaikka joidenkin biisien niin sanotun amerikkalaisen rockin hengessä voisin kuvitella itseni Sunset Boulevardille drinkin kanssa, niin mitään yhtäläisyysviivoja kehenkään tai mihinkään on tarpeetonta vetää. Kyllä juttu kuulostaa kuitenkin loppujen lopuksi kaikkine vaikutteineenkin vahvasti Jimbo’s Garagelta.

Mäkeläisen rooli on melkoinen, sillä rumpujen lisäksi hän soittaa koskettimia, hän tuottanut levyn ja biiseissäkin hänellä on Lionel Richien – coveria ”Hello” lukuun ottamatta näpit jokaisen biisin teossa. Jostain syystä Mäkeläisen rumpuihin tulee erityisesti kiinnitettyä huomiota, sillä svengaavuuden ohella ilmoilla on runsas määrä lennokkaita ja makeita fillejä. Nuo fillit eivät kuitenkaan ole tarpeettoman päälle puskevia, vaan toimivat loistavasti biisien ehdoilla ja niiden luomassa viitekehyksessä. Tässä kehottaisin kiinnittämään huomiota erityisesti ”Now We’re Strangers” – biisiin, jossa rummut lopulta kruunaavat koko biisin. 

Pääosin Mäkeläisen soittamat koskettimet luovat biiseihin täyteläisyyttä, mutta hienoja kuvioita on erikseenkin kuultavissa siellä täällä. En sanoisi, että koskettimet keventäisivät biisien otetta, mutta ne tuovat ilmavuutta ja hyvää kontrastia kitaroiden kanssa. Niiden rooli korostuu ensimmäisenä koko levyllä, kun levyn avauskappale ”Living The Hard Way” alkaa tarttuvalla kosketinkuviolla.

Kitaroista puhuttaessa on muuten mainittava, että levyllä soittava Kari Riihimäki on erityisen tyylitajuinen kitaristi.  Soolot ovat hienon maalailevia sekä visuaalisia ja niiden osalta nostaisin esiin esimerkiksi ”Living The Hard Wayn”- ja ”Now We’re Strangers” – kappaleet, joista jälkimmäisessä on mielestäni myös todella hieno riffi. Levyn kitarasoundit ovat muhevat, mutta ei murskaavan raskaat. ”Dreamer” – biisissä kitara soi vähemmän, mutta sitäkin kauniimmin sooloa myöden ja ”Stranger” – biisissä sähkökitaran ja akustisen kitaran symbioosi on oikein toimiva.

Levyn kahdeksan biisiä ovat ehjä ja linjakas kokonaisuus, vaikka päävokaalit jakautuvat kolmen henkilön kesken. Jokaisella laulajalla on omat numeronsa, mutta esimerkiksi Maya Liittokiven taustalaulut ”Now We’re Strangers” – ja ”Wings” – biiseissä ovat niin tärkeä osa kokonaisuutta, että niitä ei voi millään vähätellä vain taustalauluiksi. Liittokiven syvä ja sielukas ääni tekee vaikutuksen myös ”Dreamer” – biisissä, jossa hän hoitaa päälaulun biisin ollessa perinteisen oloinen, mutta hieno balladi hienojen pianokuvioiden kera. Suurimman osan levystä laulava Taage Laiho tekee jälleen hyvin vakuuttavaa jälkeä ja varsinkin ”Now We’re Strangers” – biisissä hän tekee lopussa erittäin makean kuuloisen äänennoston. Saman jutun tekee muuten kolmas laulaja Peter James Goodman ”Stranger” – biisissä, jossa hänen matala ja rouhea äänensä hienon särön kera on aivan omiaan.

Mitään vauhtirymistelyjä levy ei sisällä, vaan sisältö on enemmän hienovaraista ja nyansseihin perustuvaa, mutta selkeästi silti kulkevaa hard rockia. Kertosäkeet ovat tarttuvia ja isoja, joista varsinkin ”Dancing With The Devil” on varsin päähän jäävä. Muutenkin kyseinen kappale on selkeää hittikamaa, jossa Jari Riitalan bassokuviotkin tarttuvat muistilokeroihin. Aiemmin mainittu ”Hello” sopii levyn linjaan ja kääntyy osuvan sovituksen myötä ison kuuloiseksi rockiksi. Levyn ikään kuin outrona toimiva ”Echoes” saattaa levyn tyylikkäästi loppuun ja eikä haittaa lainkaan, vaikka levy pyörähtää uudestaan alusta käyntiin. Tämän perusteella on helppo todeta, että kotimainen hard rock elää ja voi hyvin.

Kappalelista:

  1. Living the Hard Way
  2. Now We’re Strangers
  3. Dancing With the Devil
  4. Dreamer
  5. Wings
  6. Stranger
  7. Hello
  8. Echoes