Kotimainen Kval maatuu metsään – arviossa kakkosalbumi “Laho”

Kirjoittanut Antti Mikkolainen - 28.5.2019

Aiemmin Khaossos -nimellä kulkenut kotimainen Kval on juuri julkaissut toisen levynsä. “Laho” -nimellä kulkeva lätty sisältää atmosfääristä ja depressiivistä black metallia. Kvalia voi luonnehtia yhden miehen bändiksi, sillä projekti sisältää vain yhden jäsenen. Joillekin artisti voi olla tuttu taannoiselta “Kohti salattua” -dokumentilta.

Kappaleet ovat pitkänpuoleisia, ja varsinaisen neljän kappaleen lisäksi on fyysisen kopion hankkimista harkitseville päräytetty yksi ylimääräinen biisi houkuttimeksi. Lahoaminen esitetään suomen kielellä, ja ensimmäinen raita “Valonielu” tarjoilee lajissaan hyvin tavanomaista mutta ihan hyvää tavaraa. Tästä kuitenkin petrataan. “Laho” alkaa metsäisillä fiiliksillä; syntetisaattorimassan päällä soi jokin, joka kuulostaa kanteleelta. Tunnelma on jotenkin hiukan new agemäinen, ehkä jopa lievästi psykedeelinen. Tämä siis vain ja ainoastaan positiivisessa mielessä. Kappale kasvaa lopulta atmosfääriseksi black metaliksi, jossa melankolinen tunnelma ja tarttuvat riffit kohtaavat lievän kokeilunhalun. “Pohjanriitissä” on folk-vibaa, ja biisi toimii samaan tapaan kuin edellinenkin. “Kaihon kuiskaus” on dungeon synth -instrumentaali, vailla sen kummempaa tarkoitusta. Kappale olisi voinut toimia outrona, jos se olisi ollut lyhyempi. Tyylikkäästä kansikuvasta vastaa Moonroot Art.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Eniten levyllä tökkivät mielikuvituksettomasti ohjelmoidut rummut sekä tyylilajille tyypillinen kehnohko produktio. Kaikesta huokuu aavistuksen ikävä peräkammarinauhoittelun jälki. Jotain kiehtovaa Kvalin musiikissa kuitenkin on; syntetisaattoriväliosuudet ja kantele kuulostavat jollain tapaa tuoreelta. Vaikka vastaavanlaisia projekteja mahtuu lopulta kuitenkin kolmetoista tusinaan, tuntuu Kvalilla olevan kuitenkin selkeästi jokin oma tatsi tekemisiinsä. Seuraavaksi olisikin syytä nostaa bändi seuraavalle tasolle kultivoimalla projektin konseptia entisestään hyödyntämällä kunnon studiota ja kasvattamalla musiikin palettia edelleen muilla muusikoilla. “Laho” jää ikävä kyllä näillä näytöillä vielä hieman keskeneräiseksi tapaukseksi, mutta suunta on prikulleen oikea.