Kotimainen Mustarinta julkaisee uuden albumin

Kirjoittanut Niko Kuusela - 17.10.2015

MustarintaJoensuulainen, vuoden 2014 alussa perustettu Mustarinta julkaisee jo toista pitkäsoittoaan. Vain reilu vuosi on siitä, kun debyytti ”Pimeä tie” pääsi päivänvaloon. Sitä kehuttiin muun muassa Rumbassa neljällä tähdellä, jolloin todettiin, että Mustarinnan musiikki on ”jopa hirvittävän kaunista”. Sinkkubiisinä pistetään ulos kappale nimeltä ”Jatkot”. Siitä on luvassa myöhemmin myös musiikkivideo. Biisi on levyn reippaimpia kappaleita mutta tarinaltaan synkemmästä päästä.

Pimeän tien ollessa melko tyylipuhdasta folkrockia lukuisine akustisine soittimineen, on Kadotettu aika paljon rouheampi ja isompi. Kaikuisat sähkökitarat ottavat suurta roolia, kun ulisevat syntikat vievät tunnelmat pois pimeältä metsäpolulta kohti tyhjiä, öisiä katuja. Levyn on tuottanut, äänittänyt ja miksannut muun muassa Stellasta tuttu Heikki Marttila.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uuden levyn kappaleita ryhdyttiin säveltämään välittömästi edellisen valmistuttua. Lyhyessä ajassa syntyi kymmeniä hienoja raakileita, joiden joukosta valikoitiin timanttisimmat demovaiheeseen. Kun heinäkuun alussa Mustarinta lähti studioon, oli sovitukset tehty hyvin pitkälle valmiiksi. Siitä syystä jopa kahdeksan hengen yhtye ehti äänittää levyllisen verran biisejä verrattain lyhyessä ajassa: jo syyskuun alussa levy oli masteroitu valmiiksi.

Mukana levyllä on seitsemän omaa kappaletta, jotka käsittelevät elämän synkempiä puolia. Mukana on myös yhtyeen alkutaipaleelta saakka livesetissä ollut Folk-Viljami-cover Kuka murhasi Kyllikki Saaren? Kappaleen tekijänoikeusmetsästys keräsi kesällä runsaasti huomiota, kun yhtye etsi menehtyneen muusikon oikeudenomistajia. Pitkän ja kirjavan matkan päätöksenä he löysivät Viljamin kadonneen serkun, jolta luvat kappaleelle heltyivät. Folk-Viljami ei elinaikaan äänittänyt yhtään kappaletta, mutta Konnunsuon vankilassa esitetty Kyllikki Saari on jäänyt elämään Ylen dokumentissa tuntemattoman vangin esityksen ansiosta.

CD levy on kaupoissa 23.10. ja vinyylinä loppuvuodesta. Se julkaistaan digitaalisena ensi viikolla. Julkaisijana toimii Broken Life Records ja sitä jakelee Supersounds. Levynjulkkareita vietetään ravintola Kerubissa Sonik-yhtyeen kera 10.10.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat