Kuva: Aleks Talve

Kotimainen post-metal -yhtye Besra julkaisi intensiivisen studio live -EP:n ja videon

Kirjoittanut Niko Kuusela - 26.3.2023

Vajaan 10 vuoden ikään ehtinyt progea ja post-metallia yhdistelevä Besra on kaikessa hiljaisuudessa ja kiireettä työstänyt täyspitkää seuraajaa vuonna 2018 ilmestyneelle ”Anhedonia”-esikoiselle. Nyt viisikkona toimiva bändi on julkaissut eräänlaisena välitilinpäätöksenä livenä äänitetyn EP:n nimeltään ”Live at Rødhouse Studio”. Kahden kokonaan uuden kappaleen lisäksi pienjulkaisulla kuullaan muodonmuutoksen läpi käynyt ”Dwell in Gloom”, jossa kuullaan vierailijana Oskari Ruohosta (Oskr, Yournalist).

Viime vuosien aikana studio on tullut orkesterille hyvin tutuksi työskentelytilana jopa siinä määrin, että se on alkanut myös symboloida lukuisia selätettyjä vastoinkäymisiä toteuttamalla järkähtämättömästi omaa näkemystä musiikin suhteen.

”Tapahtumateollisuudessa työskentelevänä olen eturivistä nähnyt koronavuosien aiheuttaman ahdistuksen ja pysähdyksen. Aikana, jolloin live-esiintymiset eivät tulleet meillekään kysymykseen, olimme pakotettuja miettimään vaihtoehtoisia tapoja pitää yhtyeemme liekki palamassa ja kehittyä muusikkoina. Keskittyminen studioympäristöön ja siihen miltä siellä kuulostamme tuntui loogiselta askeleelta.
Lopputuloksena onnistuimme luomaan itsellemme täysin uuden soundin, äänittämään yli 60 minuuttia uutta musiikkia sekä tämän studio live -kokonaisuuden vielä siihen päälle”, laulaja Hannes Hietarinta taustoittaa EP:tä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LIVE AT RØDHOUSE STUDIO -BIISILISTA

  1. Sirens
  2. Dwell in Gloom
  3. Closure