Kotimainen post-metal-yhtye Sees esittelee uuden ”Silmän tottuessa pimeään” -kappaleensa musiikkivideon Kaaoszinen kautta
Kotimainen post-metal-yhtye Sees julkaisee 15. lokakuuta uuden ”Silmän tottuessa pimeään” -kappaleensa musiikkivideon, joka on katsottavissa ennakkoon yksinoikeudella Kaaoszinen kautta jo tänään 14. lokakuuta.
Kappale on poiminta yhtyeen tulevalta debyyttialbumilta ”Suoja”, joka julkaistaan 20. marraskuuta Agonia Recordsin kautta. Seitsemän kappaletta sisältävä albumi yhdistelee raskaita ja aggressiivisia sävyjä tunnelmallisiin äänimaisemiin sekä suomenkieliseen, pääosin huudettuun lauluun.
Vuonna 2024 perustetun Seesin jäsenillä on taustaa muun muassa Surutin, Junktonen, Skeinin, Valan ja Pofonyn riveistä. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät vuosien varrella karttunut kokemus sekä halu rakentaa omaleimainen, kuulijalta keskittymistä vaativa kokonaisuus.
”Suoja”-albumia on työstetty pitkään yhdessä tuottaja Tuomas Kokon kanssa, joka tunnetaan yhteistyöstään muun muassa Swallow the Sunin, Ghost Brigaden, Saran ja Luna Killsin kanssa. Levyn valmistuminen on ollut yhtyeelle myös merkittävä kehitysprosessi.
”Olemme todella innoissamme siitä, että pääsemme viimein jakamaan ”Suoja”-albumin kaikkien kanssa. Prosessi oli pitkä, ja se muovasi yhtyeestä sen, mitä olemme tänään: nälkäisen ja motivoituneen ryhmän, joka haluaa ottaa seuraavan askeleen urallaan. Levy on osoitus kunnianhimostamme ja itsepäisyydestämme. Olemme käyneet läpi monenlaisia myrskyisiä vaiheita saadaksemme ulos albumin, josta voimme olla ylpeitä”, yhtye kertoo.
Sees kertoo musiikkinsa perustuvan aggressiivisen raskauden ja tunnelmallisten äänimaisemien väliseen dynamiikkaan. Yhtye haluaa tarjota vastapainon nopeasti kulutettavalle sisällölle ja rohkaista kuulijaa pysähtymään musiikin äärelle.
Yhtyeen musiikki voi kiinnostaa erityisesti Cult of Lunan, Amenran, Convergen, Isisin, Russian Circlesin ja Nine Inch Nailsin ystäviä.
”Silmän tottuessa pimeään” on ”Suoja”-albumin seitsemäs ja viimeinen kappale. Sen musiikkivideo on katsottavissa ennakkoon Kaaoszinen kautta alta.
Katso ”Silmän tottuessa pimeään” -musiikkivideon ennakkoesitys:
”Suoja”-albumin kappalelista:
- ”Vuolle”
- ”Tähden varjo”
- ”Suoja I: Uneksija”
- ”Suoja II: Rakentaja”
- ”Suoja III: Näkijä”
- ”Kantama”
- ”Silmän tottuessa pimeään”
Albumi julkaistaan 20. marraskuuta CDä, punaisena tuplavinyylinä sekä digitaalisesti.

