Kuva: Picsania/Sanja Kiviniemi

Kotimainen progerock-bändi Ambassadors Of Eternity julkaisee maaliskuussa ensialbumin – ”Black Moon” -single nyt kuultavissa

Kirjoittanut Niko Kuusela - 8.11.2026

Uudeltamaalta kotoisin oleva tunnelmoivaa progressiivista rockia soittava Ambassadors Of Eternity julkaisee maaliskuussa ensialbumin ”Anima Mundi”. Yhtye tarjoilee ensimakua tulevasta albumista nyt singlen muodossa. ”Black Moon” on progressiivinen, dynaaminen ja melankolisen kaunis kappale, jossa yhdistyy taidokas soitto ja tunne. Kappaleen edetessä kehittyvät äänimaisemat, luonteikas soitto ja dynaaminen ilmaisu luovat tunnelmallisen kokonaisuuden, josta ei puutu syvyyttä, intensiteettiä ja aitoa tunnetta.

Laulaja Sammy Salminen kertoo kappaleesta: ”Sanoitukset käsittelevät menetystä, emotionaalista etäisyyttä, kätkettyjä totuuksia sekä kamppailua irti päästämiseksi. Pohjimmiltaan kyse on tarinasta, joka kertoo väistämättömän hyväksymisestä, voiman löytämisestä eteenpäin jatkamiseen ja siitä, kuinka päästetään irti asioista, joita ei voi enää pelastaa.”

Ambassadors Of Eternity perustettiin vuonna 2020 Toni Laroman (ex-Ajattara, Ancara, Northern Discipline, IGIGI), Sammy Salmisen (Ancara) ja Seppo Nummelan (Dead Shape Figure, Denigrate, Ten For None) halusta tehdä vihdoin yhdessä musiikkia. Kaverukset olivat tunteneet jo pitkään, ja nyt tuntui sopivalta hetkeltä tehdä jotain hieman erilaista kuin heidän aiemmat bändit. Samuli Kiviniemi (Haven, Denigrate) oli ainoa valinta rumpuihin. AoE julkaisi vuonna 2022 ensimmäisen EP:n ”ARRIVAL”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 2025 menehtynyt kitaristi Seppo Nummela on soittanut suurimman osan ”Anima Mundin” kitararaidoista. Albumi on omistettu hänen muistolleen.

Kokoonpano:
Seppo Nummela – kitarat ja koskettimet
Toni Laroma – basso
Samuli Kiviniemi – rummut
Sammy Salminen – laulu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy