Kotimainen progressiivista metallia esittävä Keoma julkaisi uuden singlensä ”Mirror Symmetry”

Helsingistä ponnistava progemetalliyhtye on julkaissut uuden singlensä nimeltään ”Mirror Symmetry”. Kyseessä on kolmas kappalenäyte bändin tulevalta albumilta, jota yhtye parhaillaan työstää.

Kappaleesta on julkaistu myös livevideo, joka on kuvattu Bar Rock Bearin keikalla marraskuussa 2020.

Yhtye kertoo:

Mirror Symmetry:n taustatarina ja sanoitukset syntyivät hyvin nopeasti Keoman uuden kokoonpanon muodostamisen jälkeisen inspiraatioryöpyn tuloksena. Tarina sai inspiraationsa kappaleen äänimaailmasta, joka toi mieleen avaruuden mystiikan sekä Christopher Nolanin elokuvan ”Interstellar”, jossa ihmiskunta on käyttänyt maapallomme resurssit loppuun ja etsii uutta kotiplaneettaa kaukaa tähtitaivaan takaa. Lisäksi tarinassa toisensa yrittävät löytää kaksi henkilöä, jotka ovat tapahtumahorisontin eri puolilla. Kappale oli ollut jo pitkään valmiiksi sävellettynä, ja sen laululinjat ehtivät valmistua juuri sopivasti ennen bändin uuden kokoonpanon ensimmäistä keikkaa tammikuussa 2020.”

Bändi suunnittelee suuntaavansa keikoille heti maailman tilanteen niin salliessa, sillä Keoman keikkamyynnistä on hiljattain tehty sopimus Hammer Management & Agency -ohjelmatoimiston kanssa.

Kommentoi julkaisua