Valokuvaaja: Miikka Laitila

Kotimainen psykerockbändi Astral Bazaar on julkaissut uuden singlen

Kirjoittanut Niko Kuusela - 1.11.2022

Kotimainen psykedeelistä ja progressiivista rockia soittava Astral Bazaar on julkaissut uuden, “Beyond the Realization” -nimisen singlen.

Bändin uusi single sukeltaa syvälle mielen sopukoihin pehmeästi soljuvien melodioiden, rennon grooven sekä rikkaan harmonian johdattamana. Kappaleen itsetutkiskelevat lyriikat vetävät kuulijansa kohti pohdiskelevaa ja mystistä mielentilaa jatkaen vuonna 2021 julkaistulta “A Sudden Realization” -levyltä tuttua tarinaa ja tematiikkaa.

“Alun perin meidän oli tarkoitus sisällyttää biisi viime vuonna julkaistulle ’A Sudden Realization’ -levylle. Itse asiassa osa biisin keskeisistä musiikillisista elementeistä oli olemassa jo ennen kuin mitään muuta materiaalia levylle ehdittiin tehdä. Lopulta me kuitenkin todettiin, että tämä biisi saattaisi toimia paremmin omana kokonaisuutenaan, jota kuuntelijat voivat halutessaan peilata levyn tarinaa vasten.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
Bändi

Luetuimmat

Uusimmat