Kotimainen sinfoninen metallibändi Children of the Frost julkaisee uuden singlen tulevalta EP:ltä
Sinfonista metallia soittava Children of the Frost julkaisee uuden EP:n ”The Last Winter’s Child” 1. marraskuuta 2024. Kolme kappaletta sisältävän EP:n singlelohkaisu “End of Eternity” julkaistaan 4.10.2024. Single on bändin ensimmäinen julkaisu rumpali Vesa Ahlrothin kanssa.
”End of Eternity” maalaa kauhukuvia, joiden edessä tavallinen ihminen tuntee itsensä voimattomaksi. Kappale on kulkenut bändin livesetissä jo useamman vuoden.
””End of Eternity” perustuu omien kotiseutujeni maailmanlopun maalarien saarnauksiin. Painostava ja intensiivinen kappale vaati hieman rankemman aiheen ja mikäs sen rankempaa kuin kaiken loppu. Treenasimme kappaletta keikkoja varten ensimmäisen kerran juuri ennen kuin koronapandemia räjähti käsiin. Sen jälkeen ”End of Eternity” on tuntunut paikoin karmivan ajankohtaiselta”, bändin kitaristi-laulaja Joni Renko taustoittaa.
Children of the Frost on vuonna 2015 perustettu metalliyhtye, jonka musiikki yhdistelee tarttuvia melodioita, raskaita riffejä, puhdasta naislaulua, sekä death metal-murinaa, sinfonisia elementtejä unohtamatta. Musiikillisina innoittajina ovat mm. Nightwish, Epica ja Eternal Tears of Sorrow. Laulujen sanoituksissa käsitellään ihmismieltä erilaisista, jopa synkistä näkökulmista.
Children of the Frost:
Susanna Koljonen
Joni Renko
Toni Olkkonen
Eemeli Etelä
Vesa Ahlroth