Kotimainen sinfonista kuolonmetallia rouhiva Ephemerald julkaisi toisen singlen tulevalta debyyttialbumiltaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 2.12.2020
Kuva: Ephemerald

Kotimainen sinfonista death metalia soittava Ephemerald on julkaissut toisen singlen alkuvuodesta 2021 julkaistavalta ”Between the Glimpses of Hope” -albumilta. Katso ”No Fall Is Too Deep” -kappaleen lyriikkavideo tästä:

Bändi taustoittaa kappaletta:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”’Between the Glimpses of Hope’ -levyn punainen lanka kulkee loputtomien uusien alkujen ja menneisyyden karistamisen teemoissa. Jos itsen sijaan kuitenkin vain lähinnä olosuhteet muuttuvat, odottaa monesti aamun säteiden hälvetessä tuttu pimeys. ’No Fall Is Too Deep’ on silti pohjimmiltaan optimistinen biisi, jossa uskotaan, että kaikki haasteet ovat lopulta selätettävissä.”

Ephemerald on vuonna 2016 Joni Snoron (ex-Frosttide), Lauri Myllylän (Voidfallen), Vesa Salovaaran (Vorna) ja Juho Suomen (Apocryfal) perustama yhtye, jonka vahvuuteen debyyttilevylle liittyi viides jäsen Tuomo Sagulin (Mechanik Project). Bändi esittää raivokasta suoraviivaista sinfonista metallimusiikkia suoraan tekijöidensä sydämestä!

Kokoonpano:
Joni Snoro – Kitara
Lauri Myllylä – Basso
Vesa Salovaara – Laulu
Juho Suomi – Rummut
Tuomo Sagulin – Koskettimet ja orkestraatiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

https://facebook.com/ephemeraldfin
https://instagram.com/ephemeraldfin
https://twitter.com/ephemeraldfin

Luetuimmat

Uusimmat