Kuva: Ari Rantanen

Kotimaiselta dark electro -duo Miseria Ultimalta EP ennen kolmatta albumia

Kirjoittanut Niko Kuusela - 29.6.2022

Vuonna 2016 perustettu kotimainen dark electro/aggrotech/EBM-duo Miseria Ultima on tehnyt sopimuksen belgialaisen elektronisen musiikin veteraaniyhtiö Alfa Matrixin kanssa. Esimakua myöhemmin julkaistavasta kolmannesta täyspitkästä antaa nyt ilmestynyt ”Witch Heart Apparition” -EP, jossa kylmän melankoliset mielenmaisemat yhdistyvät surullisiin melodioihin. Kahden täysin uuden biisin lisäksi pienjulkaisulta löytyy useita remixejä alan bändeiltä kuten Acylum, Siva Six, Venal Flesh, Neikka RPM, AD:keY, Ocean Black, Teknovore ja Avarice In Audio.

”Nyt julkaistava EP on introspektiivinen matka, jonka nimikappaleen pääteemoina ovat petos ja kausaliteetti sekä sen jälkeisen elämän jatkuminen. ’Caressing the Pale’ -avauksessa käsitellään puolestaan kuoleman ja tragedian kohtaamista vielä elävän silmin”, kertoo laulaja Aleksi Martikainen EP:n biisikaksikosta.

Kappalelistaus:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Caressing the Pale
  2. Witch Heart Apparition
  3. Caressing the Pale (Acylum Remix)
  4. Caressing the Pale (Siva Six Remix)
  5. Caressing the Pale (Venal Flesh Remix)
  6. Caressing the Pale (Neikka RPM Remix)
  7. Caressing the Pale (AD:keY Remix)
  8. Caressing the Pale (Ocean Black Remix)
  9. Caressing the Pale (Teknovore Remix)
  10. Caressing the Pale (Avarice In Audio Remix)

Miseria Ultima on keikalla Metallihelvetin Kesäbileissä 16. heinäkuuta Turun Utopiassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat