Kotimaisen metalcoren nouseva suosikki Atlas julkaisi ensimmäisen osan eeppisestä singletrilogiastaan

Nokialta ponnistava northcore-yhtye Atlas on julkaissut uuden singlen nimeltään ”Veli”, jota ryhdittää myös tuore musiikkivideo. Kyseessä on ensimmäinen osa Atlaksen vuonna 2019 julkaistavasta trilogiasta. Niin biisit kuin videotkin kytkeytyvät yhteen ja jatkavat 2018 julkaistun ”Pareidolia”-kappaleen aloittamaa tarinaa. Single julkaistaan maailmanlaajuisesti saksalaisen Long Branch Records -yhtiön kautta. Bändin mukaan kappaleessa yhdistellään elementtejä deathcoresta, nu-metallista ja perinteisestä suomalaisesta musiikista.

Bändi julkaisi vuonna 2018 debyyttialbuminsa ”Primitive”, jonka myötä yhtye pääsi kiertämään Monumentsin kanssa Eurooppaa. Seuraavan kerran yhtye on nähtävissä syyskuun lopussa Euroblast -festivaaleilla Saksassa.

Kommentoi julkaisua